Pitkästä aikaa taas vuorossa suomalainen leffa. Suomalaisten leffojen aiheet viimeisen kymmenen vuotta ovat olleet lähinnä joko suruun tai seksiin liittyviä. Tässä elokuvassa käsiteltiin jälkimmäistä. Seksi on varmasti monessa perheessä iso kipukohta ja niin sitä tosiaan oli tässäkin elokuvassa. Onko pakko jos ei halua – Ei kiitos! Yleensä julkisuudessa puhutaan että roolit ovat toisin päin, no mutta tätä elokuvaa tuskin olisi kannattanut silloin tehdä, eli siinä kiteytettynä elokuvan punainen lanka. Voiko mies olla haluton ja miten se asia saadaan ratkaistua? Onko pettäminen oikea tie vain onko muitakin ratkaisuja? Voiko ilman vaan elää jos toinen ei halua?
Sinällään ihan positiivinen fiilis leffasta jäi vaikkakin tässäkin tuntui välille se itse seksi vievän suurimman huomion. Anu Sinisalo oli roolissaan todella loistava ja välillä jopa koskettavan hauska. Jotenkin todella aito, taisi hän toki roolistaan Jussi patsaankin saada josta en ole tippaakaan yllättynyt. Ville Virtanen oli Ville Virtanen, mutta ei mielestäni päässyt oikein vauhtiin. Ehkä rooli oli kirjoitettukin tarkoituksella vaisuksi, mutta missään vaiheessa Virtasen hahmo ei lähtenyt oikein liikkeelle. Kai Vaine puolestaan oli juuri niin pinnallinen kuin roolinsakin, mutta hyvin sopi kyllä rooliinsa. Joka tapauksessa suomailaiseksi leffaksi ihan ok.
Tämä viikko on muuten kulutettu leffahuoneessa ääniä säätäen. Luulin, että äänien säätäminen olisi ”ammattilaisille” pikkujuttu, mutta nyt kun sitä on amatöörinä ammattilaisen chattiohjauksessa tehnyt, olen huomannut, että ihan pikku hommasta ei todellakaan ole kyse. On kuitenkin ollut jälleen hienoa oppia tuhoton määrä lisää ja jatkossa tiedän miten huoneen säädöt voidaan oikeasti säätää kohdalleen. Nyt on väännetty MiniDSP:n, REW:in ja UMIK-1:n kanssa kaksi Klipschin subbaria kohdalleen, mahtavaa katsoa seuraava leffa ja nähdä mitä oikeasti on saatu aikaan. Tässä vielä viimeisen käyrä huoneesta.
Leffafriikki 