Kaunis Rietas Onnellinen – Itunes

Yksi viime vuoden katsotuimmista kotimaisista leffoista eli yhdestä Suomen kaikkien aikojen suurimmista naisartisteista ja artisteista ylipäätään kertova elokuva Kaunis Rietas Onnellinen kertoo Kaija Kokkolan, eli tunnetummin Kaija K:n tarinan aina nuoruudesta siihen suurimpaan, eli Olympia Stadionin keikkaan asti. Leffa tuli teattereihin noin vuosi sitten ja oli yksi niistä harvoista elokuvista, joihin puoliso olisi ehdottomasti halunnut mennä, mutta ei sitten ehditty ennen poitsun syntymää menemään ja sen jälkeen olikin sitten hieman hankalampaa kaksin leffaan mennäkään. Joten tätä on sitten jonkin aikaa odoteltu saapuvaksi kotiin katseltavaksi ja lopulta se sieltä sitten vuokralle tulikin. Aika kauan se lopulta kesti, ja syykin varmasti on selvä, sen verran kovasti ja pitkään tämä leffa myös vielä hyvin teattereissa, että eipä ollut kiirettä laittaa striimattavaksi. Seuraava steppi sitten jota kovasti odotan on se, että koskahan tämä sitten oikein löytää tiensä levylle ja minkälaiselle levylle. Tähän odotukseen on erityisesti kaksi isoa syytä, ensinnäkin leffa oli todella hyvä, ja toinen juttu mikä tuli aivan puskista, eli se, että tässähän oli suureksi yllätykseksi myös Dolby Atmos äänet.

Dolby Atmos tosiaan tuli itselleni valtavana yllätyksenä, etenkin kun en koko asiaa tajunnut vasta kuin leffan lopussa. Tähän varmasti pari syytä, ensinnäkin äänet olivat vain maltillisella tasolla kun puolison kanssa tätä katsottiin, ja toisekseen, ei nyt välttämättä sellainen leffa kuintekaan, jossa Atmos olisi kovinkaan suuressa osassa. Mutta, sitä suuremmalla syyllä, todella iso hatunnosto siitä, että tähän on ne kuitenkin miksattu. Ehkä se tosiaan alkaa sitten Suomessakin pikku hiljaa yleistymään. Musiikki tässä tosiaan on todella upeaa ja toimii erinomaisesti. Toisaalta katossakin tuntuu aika paljon ambient ääntä olevan, joka tietysti kuulostaa myös hyvältä. Dialogi toimii ja kuuluu hyvin läpi koko elokuvan, ja siinä mielessä leffaa on hyvinkin mielekästä seurata. Ja kun ei tässä muutenkaan ole niitä parhaita kappaleita mitenkään säästelty, niin onhan Kaija Koon musiikkia todella kiva tässäkin formaatissa kuunnella.

Olen joskus aikanaan kuunnellut myös Kaijasta kertovan äänikirjan, mutta jotenkin siitä en kyllä hirveästi muistanut mitään, tai ainakaan ei tullu fiilistä, että se mitenkään liittyisi tähän leffaan. En tiedä onko näillä jotain yhteyttä toisiinsa, mutta ainakaan omaa katseluani se ei siis millään tavalla häirinnyt. Oona Airola on tässä jälleen todella loistava, ja muistuttaa kyllä ulkoisesti ja musiikillisesti todella vahvasti elokuvan esikuvaansa. Kaija K:oon rooli ei ylipäätään ole kovinkaan helppo. Tavallaan Kaija K kuvataan tässä elämän uhrina, miten niin paljon pahaa voi ihmiselle tapahtua, jos itse haluaa vain kaikille hyvää. Miten elämä voi kohdella yhtä ihmistä niin kovasti, kun samalla tuntuu, että toiset saavat niin paljon hyvää vaikka sitä ei aina edes ansaitsisi. Alkoholismi ei ole koskaan mukava asia, ja vaikka sitä on näissä artistien elämänkerroissa niin paljon kuvattu, tässä se on kuitenkin sivu osassa. Tai ehkä oikea tapa olisi kuvata, että alkoholi oli isossa kuvassa loistavan sivuroolin tehneen Jari Virmanin roolissa, joka siis esitti Kaijan K:oon puolisoa ja lapsen isää Markku Impiötä. Virman tekee tässä myös loistavan roolin vaikka sekään ei ole mikään kovinkaan helppo rooli varmasti ollut. Alkoholismi on vakava ja surullinen asia, mutta toisaalta ainakin tämän elokuvan perusteella voidaan hyvin kysyä, olisiko näitä kaikkia kappaleita ja koko Kaija K:oota ollut ilman sitä. Aika monta biisia tuntuu olevan synnytetty ”vihan” , surun ja tuskan avulla. Liekö sitten totuus vai ei, mutta ainakin tuntui, että artisti itse ei saaanut itsestään (omasta mielestään) riittävästi irti kunnes fiilis muuttui riittävän totiseksi.

On kyllä upeaa, että kotimainen tuotanto tuottaa tällä hetkellä hyvää leffaa hyvänleffan perään. Kaija K on loistava, ja leffan haluaisin ehdottomasti nähdä vielä uudelleen. Nyt vaan se iso kysymys on, että tuleeko tämä koskaan levylle, ja jos tulee niin missä muodossa. Itse kannattaisin 4K UHD levyä ja tietysti niillä Atmos äänillä, mutta näin ehkä tule tapahtumaan, joten edes laadukas bluray olisi hienoa saada hyl

Jätä kommentti