Indiana Jones ja viimeinen ristiretki

Eipä sitä sitten kauaa jaksanut sitä viimeistäkään osaa odotella, tai no viimeinen ja viimeinen, yksi osa on siis vielä jäljellä, mutta monen mielestä tuota viimeistä ei lasketa. Tämä Viimeinen Ristiretki on vuodelta 1989 ja on siis kolmas ns. alkuperäinen osa tätä saagaa. Jännää tässä on se, että jos luet minun edellisen päivityksen edellisestä leffasta, niin tämä päivitys aika lailla vastaa kaikkeen siihen huutoon mitä siinä oli.

Mielestäni tämä kolmas osa on heittämällä paras näistä kaikista kolmesta. Eka oli hyvä, toinen oli sinne päin, mutta tämä kolmas on juuri sitä mitä Indiana Jonesilta itse olen odottanut. Leffassa on alku ja loppu, leffassa on toimintaa, mutta silti huumori on se joka tästä leffasta nousee vahvimmin esiin. Eikä muuten ole kovinkaan suuri yllätys, että ison osan tuosta huumorista leffaan tuo jo edes mennyt Sean Connery. Connery Indiana Jones seniorina on maagisen hyvä, ja nostaa yksinään tämän leffan arvoa aivan huimasti. Muutamia aivan legendaarisia kohtauksia kuten lentokonekohtaus, jossa Connery ampuu oman lentokoneen palasiksi on aivan jäätävää viihdettä. Muutakin hyvää löytyy paljon, mutta kannattaa katsoa itse.

Samoin mitä kaipasin toisesta osata äänien osalta oli tässä leffassa selkeästi paremmin. Selvästi äänien kautta kolmesta leffasta se kaikista paras, ja eteenpäin mentiin jokaisessa leffassa. Kolmannessa osassa äänet eivät olleet enää aivan niin etupainotteiset, ja toisaalta myös sivukaiuttimiakin käytettiin todella hyvin monessa kohtaa. Atmokset jäivät tässäkin aika vaimeiksi, mutta kyllähän niitäkin sinne oli saatu. Ja kyllä, tässä osassa toimintaa oli aivan riittävästi, vaikka leffa muuten oli rytmitetty huomattavasti paremmin vähän rauhallisempaan menoon ja toimintaan.

Kokonaisuudessaan Indiana Jones on tähän mennessä siis antanut aika paljon, yllätyksiä ja uutta. Yhtään näistä leffoista en ollut ennen katsonut tai ainakaan niistä mitään muistanut. Lopulta varsin hyvä leffasarja ja ehdottomasti omistamisen arvoinen, vaikka sellainen fiilis ei tällä hetkellä ole että ihan heti tätä tulisi katsottua uudelleen. Viimeinen osa toki vielä katsomatta, ja jotenkin fiilis, että se onkin tullut nähtyä. Lisäksi leffat käsittääkseni sisältää jonkin verran extroja, joten niihinkin varmasti tulee jossain vaiheessa palattua. Niitä näytti joka levyllä olevan omansa.

Indiana Jones and the Temple of the Doom

Nyt on rehellisesti myönnettävä, että tätä blogikirjoitusta en ihan kyllä odottanut kirjoittavani, mutta näin se vaan välillä menee. Nimittäin tänään tuli sitten heti katsottua jo toinen osa Indiana Jones saagasta ja vuorossa siis Temple of the Doom. Mennään nyt vaikka ensimmäiseksi siihen, että tosiaan ainakin nämä kaksi ensimmäistä kyllä taitaa olla jäänyt itseltä aikaisemmin katsomatta, sen verran nimittäin outo tämä toinen osa ainakin oli, että en voi kyllä mitenkään väittää tätä nähneeni. No mutta nyt se on ainakin nähty, ja täytyy kyllä todeta, että se oli nyt kyllä jotain aivan muuta kuin olin odottanut.

Itselläni on varmasti ollut jonkinlainen käsitys Indiana Jones leffoista, niinkuin varmasti jokaisella muullakin. Tämä toinen osa kyllä nyt aika pahasti mursi kaikki nuo odotukset, eikä välttämättä ihan hyvässä mielessä. Ensinnäkin odotus arvona on ollut että Indiana Jones on hyvinkin paljon tuollainen DaVinci Code tyyppinen leffa aloituksen suhteen, eli ensin vähän rauhallisesti jutellaan ja sen jälkeen lähdetään selvittämään mysteeriä. No, tämä toinen osa lähtikin sitten käyntiin enemmänkin kuin James Bond leffa, suoraan toimintaan, ilman minkäänlaista juonen rakentamista. Tämä yllätti myös siksi, että mielestäni leffan alulla ei ollut minkäänlaista siirtymää edellisestä leffasta, jota tietysti automaattisesti odotin. Hieman jopa outoa.

Toinen iso yllätys oli sitten ylipäätään koko leffan kulku. Jotenkin jäänyt aina sellainen kuva, että Indiana Jones on hauska leffa, jossa Indiana Jones voittaa kaikki muut nokkeluudellaan ja leffa sisältää kuolemattomia heittoja solkenaan. Tälläinen fiilis hyvin paljon jäi myös ensimmäisestä leffasta, mutta jotenkin tämä leffa oli nyt hyvinkin vakavahenkinen leffa, ja muutenkin sitä viimeksi kaipaamaani toimintaa oli sitten tässä sitäkin enemmän. Arkeologia tuntui jääneen täysin varjoon, ja leffa oli tällä kertaa enemmänkin heimosotaa kuin arkeologiaa. En kyllä millään tykännyt tästä yhtä paljon kuin ekasta.

Seuraavaksi sitten muutama sana leffan äänistä, ja niistä voisi hyvinkin paljon olla samalla linjalla kuin ensimmäisen leffan jälkeen. Äänet ovat edelleenkin hyvin etukanavapainotteisia, mutta hieman parannusta ensimmäiseen osaan mielestäni oli kuitenkin tullut. Leffassa on paljon enemmän toimintaa kuin ekassa, mikä luonnollisesti kuuluu myös äänissä. Toimintaa on tuotu hyvin äänien avulla tähän päivään, mutta en minä tästä nyt edelleenkään mitään klassikkoa saa. Äänet on ihan hyvät, mutta ei millään lähelläkään esim. Lord of the Ringsiä.

Indiana Jones – Raiders of the Lost Ark

Tämän vuoden varmasti yksi odotetuimmista leffoista omassa huoneessa näki vihdoin scriinin eilen. Indiana Jones leffa-saaga on sellainen, jota pitkään suunnittelin katsovani, mutta sitten kuulin että kyseinen sarja on tulossa 4K-muotoon, jolloin oli itsestään selvää, että tuo pitää jossain vaiheessa itsellekin hankkia tarkasteluun. Seuraava steppi sitten olikin tuo jostain löytää ja siihen sitten menikin taas toinen tovi. Omaan budjettiin yli sadan euron hinta neljästä leffasta on todella kova, joten levyä piti odottaa pitkään. Suomesta tuon olisi saanut parhaillaan 89,90 hintaa, mutta suomessakin suurin osa liikkeistä pyysi tuosta reilusti yli satasen hintaa. Etsin levyä pitkään myös käytettynä, mutta eipä niitä viellä pahemmin näyttänyt liikkuvan käytettyinäkään. Lopulta kuitenkin onnisti taas vähemmän yllättäen Ebayssä, ja sain hankittua levyn lopulta postikuluineen alle 70 euron hintaan. Hintaa kyllä, mutta siinä siedettävän rajoilla kuitenkin.

No mutta sieltä se levy lopulta saapui ja oikeastaan ainoa asia mikä vielä jäi arvelluttamaan oli se, että löytyykö tuosta levystä suomitekstit, jotka kuitenkin on aina ihan kivat olla, vaikka ei pakolliset. Tällä kertaa hyvää tuuria, sillä ainakin nyt ensimmäisessä levyssä oli myös suomitekstit mukana. Indiana Jones ei kielen osalta ole niitä vaativimpia leffoja, joten sikäli ilmankin olisi pärjännyt, mutta hyvä näin. Muuten odotukset levyjen suhteen luonnollisesti aika korkealla, leffoja on kehuttu paljon, eikä siis ainoastaan leffoina, vaan hyvänä restorointina sekä kuvan että äänien suhteen. Ja vielä sellainen yksityiskohta, että jotenkin oletin että olen nämä kaikki nähnyt ennenkin, mutta eipä taida case sittenkään olla ihan niin.

Tämä ensimmäinen osa nimittäin tuntui aika uudelta leffan suhteen, mikä tietysti on hyvä. Ehkä olen nähnyt, ehkä en, mutta ainakin oli kiva katsoa kun ei mitään siitä muistanut. Leffa on tietysti erittäin hyvä ja aiheenakin mielenkiintoinen. Liikutaan hieman samoissa maailmoissa kuin aikaisemmin katsomissani Mummy-leffoissa, mutta nämä jotenkin vielä hieman leppoisampia. Harrison Ford on loistava, ja sehän nyt varmasti on kaikilla jo muutenkin tiedossa. Nuorimies tosin, onhan tästä leffasta nyt jo aikaa kulunut ihan kiitettävästi lähes 40-vuotta. Kuvan ja äänen suhteen odotukset toki myös korkealla, kuva näyttääkin todella hyvältä ja restoroinnissa on tämänkin suhteen tehty erittäin hyvää työtä. Näitä vanhoja leffoja on todellakin kiva katsoa isolta ruudulta kun materiaali on jotain aivan muuta kuin lumisadetta ja rakeita.

Äänistä odotin tietysti myös paljon, mutta sanotaanko näin, että leffana en ajatellut, että ihan näin leppoisaa menoa Indiana Jonesin ovat, tai ainakin tämä oli. Kyllähän leffassa on jotain ihan kivoja kohtia äänellisesti, siis älkää ymmärtäkö väärin, en ollut pettynyt ääniin, mutta leffana tämä ei ollut vielä ihan parasta mahdollista materiaalia. Jälleen kerran pitää tosin todeta, että vaikka Atmoksen kanssa onkin taas tehty hienoa työtä, niin kyllähän tässäkin, kuten lähes jokaisessa vanhassa leffassa edestä tulevat äänet kovasti painottuva. Senkin vuoksi en malta odottaa, että uudet DIYSG Elusive 1099 kaiuttimet saapuvat ja pääsee niitä joskus kokeilemaan, sillä aika suurta parannusta niistä etukanaviin odottelen, vaikka Klipscheissäkään ei pienintäkään vikaa ole.

Hyvä leffa siis ja seuraavaa odotellessa. Vähän sellainen tunne, että vaikka tässä on kesken myös mm. Harry Potterit ja monta muuta hyvää leffaa odottamassa, niin tämä saattaa siirtyä minun osalta toiseen osaan aika piankin. Suosittelen kyllä!

Tuli muuten ostettua uudet hieman ”laadukkaammat” 3D lasit myös torista. Kokeiluun lähti Epsonin lasit, joiden toiminnasta Sonyn tykin kanssa ei ollut mitään varmuutta. Nopean testauksen perusteella lasit ovat kyllä erittäin laadukkaat ja tukevan oloiset (syy miksi halusin uudet), mutta jokin ei niissä täysin kuitenkaan toimi. En tiedä vielä missä vika, mutta lasien kuva jostain syystä vilkkuu, joka kyllä häiritsee katsomista aika paljon. Vika ilmiesesti jollain tapaa fresh raten kanssa ja tyypillinen asia noille laseille, mutta pitää selvitellä saako sitä jollain tavalla korjattu. Muuten kyllä kivat lasit.

Ailo – Pienen Poron Suuri Seikkailu

Tänään oli vaihteeksi taas sitä parasta seuraa leffahuoneessa mukana ja sen vuoksi pyhitettiin ilta suomalaiselle Ailo – PIenen poron suuri seikkailu-leffalle. Leffa on käsittääkseni jollain tavalla samaa sarjaa Tunturin tarinan, Metsän tarinan ja Järven tarinan kanssa, ja mikä kaikista säälittävintä, nämä kaikki kolme itsellä vielä katsomatta. No, jostain pitää aloittaa, ja tämä leffa tänään taas muistutti hyvin siitä, kuinka valtavan kaunis tämä meidän Suomi on, ja ennen kaikkea sen pohjoiset osat. Rakastan lappia yli kaiken, ja sinne on taas ensi talvena pakko päästä. En ole koskaan ollut tyyppi joka ei kotimaata arvostaisi, toki kuulun siihen stereotyyppisen porukkaan joka on jonkin aikaa elämästään asunut ulkomailla, mutta sekään ei varsinaisesti ole syy, olen aina tykännyt Suomesta ja sen luonnosta ennen kaikkea.

Tässä leffassa keskitytään nuoren poron selviytymiseen raaoista lapin oloista kaikkine uhkineen, mutta kyllä leffa silti on aika kokonaisvaltainen läpileikkaus koko lapin elämään ja sen eläinkuntaan. Leffa sisältää aivan uskomattomia kohtaamisia eläinten kanssa, ja voi vain kuvitella minkälainen työ tälläisen materiaalin aikaan saamiseksi on tehty. Unohtamatta tietysti sitä, että tuurilla on myös asiassa aivan valtava merkitys, sillä näille näyttelijöille ei kerrota mitä milloinkin pitää tehdä. Kyllä luonto ja sen eläimet vaan ovat ihmeellisiä.

Leffa oli mukava katsoa lasten kanssa, ja lapset olivat todella innoissaan koko leffan ajan. Leffassa sai nauraa, sai hymyillä ja sai ihmetellä huuli pyöreänä. Leffassa oli myös lapsille paljon opettavaista asiaa, mutta toisaalta kyllähän lapsille tälläiset eläin leffat aina yleensä uppoaa. Leffailta oli siis erittäin mukava ja suosittelen ehdottomasti kaikille tämänkin mestariteoksen katsomista. Jokainen joka tämän on valkokankaalle tuonut ansaitsee sen!

Peto

Eilen illalla tuli vielä innostuttua leffasta ja aika nopeasti Netflixissä vastaan tuli leffa nimeltä Peto. Lähtökohtaisesti hyvin oman tyyppinen leffa, eli siis tarkoitan leffatyyppiä, josta yleensä itse hyvinkin paljon tykkään. Leffassa aiheena ei niin kovin yllättävä oikeusjuttu, jossa nuorta tummaihoista miestä syytetään rikoksesta, johon hän todellisuudessa ei ole syyllistynyt. Syytön kunnes toisin todistetaan on perusolettamus, joka usein tummaihoisten amerikkalaisten tapauksessa kääntyy syyllinen, kunnes syyttömäksi pystytty todistamaan ja siitä tässäkin leffassa on kyse. Ei siis mitään kovin yllättävää juonellisesti, mutta varsin hyvä puolitoista tuntinen paketti tästä oli saatu kuitenkin kasaan.

Leffa yllättää monella tapaa. En tiennyt leffasta sen suurempaa ennen sen aloittamista, ja yksi erittäin suuri, mutta positiivinen yllätys pienessä, mutta merkittävässä roolissa oli yhden nykyisistä suosikkinäyttelijöistäni eli John David Washingtonin ilmaantuminen ruudulle. Herra vaan osaa asiansa, ja kuten isänsä, karisma riittää vaikka mihin. Kelvin Harrison Jr onnistuu omassa Steve Harmonin roolissaan erinomaisesti, mutta siitäkin huolimatta Jennifer Ehlen eleetön rooli vie parhaan näyttelijän palkinnon tästä leffasta. Leffassa muuten vaikka mikään ei varsinaisesti yllätä, niin leffa pitää kyllä katsojan kiinni ruudulla ja leffa on todella mukava katsottava. Leffa myös pystyy koskettamaan, ja loppuratkaisuissa kovemmankin kaverin silmä varmasti kostuu.

Leffa siis oli erittäin hyvä ja voin suositella lämpimästi. Itsellä leffa tuli katsottua kahdessa osassa, eli vasta tänään aamulla tuli leffa päätökseen. Sekään ei haitannut kokemusta juuri lainkaan, vaan kokonaisuus oli sen verran tiivis ja hyvä kokonaisuus, että kärryillä pysyi hyvin. .

Loppuun vielä muutama pieni päivitys. Ensinnäkin Pink Floyd saapui postilaatikkoon alkuviikosta, ja Indiana Jonesit pitäisi samoin saapua aivan näillä hetkillä. Tämän lisäksi myös John Mayer alkaa lähestyä kotiovea, ja siitä täytyy todeta sen verran, että jenkeistä tilattuna nyt ensimmäistä kertaa Ebaystä ostetusta levystä piti maksaa myös alvit ja tullausmaksut, mikä on aivan naurettavaa, mutta tarkoittaa nyt vaan sitä, että jatkossa pitää vaan olla vieläkin tarkempi mistä levyjä tilaa. Isompi ja iloisin päivitys on kuitenkin se, että Elusive 1099 kaiuttimet ovat aloittaneet matkansa DIY Soundgroupin tiloista kohti Texasia, josta ne sitten laivalla rahdataan Suomeen. Aikaa menee varmaan vielä 4-6 viikkoa ennen kuin paketit löytävät Suomeen asti, mutta tuota toimitusta kyllä jaksaa odottaa. Mitä lähempänä tuon toimituksen saapuminen on, sitä enemmän sitä tosin alkaa odottamaan.

Chernobyl 1986

Pitkästä pitkästä aikaa eteen tuli leffa, josta voi monellakin syyllä todeta, että leffa menee heittämällä suoraan top-listalle. Mutta lähdetään nyt ensin liikkeelle siitä, että leffan nimi tosiaan on Chernobyl 1986, mikä nyt siis tietysti jo kertoo kaikille aika paljon siitä mistä leffassa on kyse. Leffa löytyy Netflixistä ja kyseessä on siis uunituore vuoden 2021 leffa. Lähtökohta leffaan on kuitenkin hyvin erilainen kuin niin monessa muussa Chernobylistä kertovassa leffassa. Tietysti tässäkin kaikki perustuu vähintäänkin löyhästi tositapahtumiin, mutta itse onnettomuus ja sen synnystä, kulusta tai seurauksista raportoiminen ei ole leffassa lainkaan keskiössä. Leffa keskittyy lähes täysin yhden henkilön tarinaan, joka ei siis käsittääksen ole totta, mutta luotu siis ihmissuhde tarina tähän ympäristöön. Jotain, joka olisi aivan yhtä hyvin voinut olla ihan tottakin.

Kaunis rakkaustarina julmassa ympäristössä

Mutta joka tapauksessa leffa toimii, juoni toimii, ja ennen kaikkea siitä tämä ihmissuhde draama toimii leffassa todella hienosti. On tuskaa, on rakkautta, mutta silti niin paljon pelkoa, epätoivoa ja epäuskoa, kaikkea sitä mitä samalla sitoutuu ympäristöönsä niin hyvin. Leffa on aika karua katsottavaa, mutta eihän Chernobylistä mitään kaunista leffaa varmasti kukaan pysty ikinä tekemäänkään, eikä tietysti tarvitsekaan. Tässä leffassa nuo kauheudet ovat kuitenkin lavastetta, jotka luovat kaikessa synkkyydessään aika järisyttävät puitteet itse päätarinalle. Näyttelijätyö on poikkeuksetta erinomaista, ja jokaisen roolin olisi voinut aivan helpolla usko olleen todellisia hahmoja noista tapahtumista. Ja edelleen toistan itseäni, tarina on leffassa todella uskottava, vaikka se ei totta olekaan.

Tämä kohtaus sekä äänien että draaman kannalta aika hieno

Toinen asia joka nostaa tämän leffan arvon aivan omiin sfääreihin on sitten äänet. Leffa ei ole atmosta, mutta äänet ovat leffassa jotain todella käsittämättömän upeaa. Leffassa on muutama todella merkittävä kohta yleisen hyvän lisäksi. Ensinnäkin tuo reaktorin räjähdys todellakin saa perseen ylös penkistä. Tilanne on aivan absurdi, niin kuin se on varmasti todellisuudessakin ollut. Toki katsoja (jokainen joka tietää mikä on Chernobyl) osaa odottaa mitä tuleman pitää, mutta siitä huolimatta tuo räjähdys täydellisessä hiljaisuudessa ja rauhallisuudessa yllättää. Ja äänien osalta räjähdys myös tuntuu luissa ja ytimissä, upeasti toteutettu. Toinen erityisen merkittävä kohtaus leffassa on kohta, jossa sukelletaan tuota venttiiliä avaamaan, ja toinen sukeltajista jää jumiin. Tuo kohtaus on aivan ällistyttävän hienosti tehty ja äänet tukevat tuota tunnelmaa jotenkin sanoin kuvaamattomasti. Ylvästä jännitystä, joka päättyy täydelliseen hiljaisuuteen, joka edelleen oikein käytettynä on ehdottomasti elokuvien vaikuttavin äänieffekti ikinä. Kun tähän vielä lisätään koko elokuvan jatkuva loistava musiikki, jouset, tilan ja kaikkien kaiuttimien käyttö niin aika täydellistä leffakokemuksesta tänään puhuttiin.

Yksi leffan monista upeista kohtauksista

Jos nyt siis etsit jotain hyvää katsottavaa, niin tässä kyllä leffa jota suosittelen enemmän kuin lämpimästi. Leffa menee omalle top-listalle sekä äänistä että yleisesti leffana, ja molemmat se on ehdottomasti ansainnut. Olipa ihana päätös viikolle tämä leffa!

Olavi Virta

Suomalaisia elämänkertaleffoja on tullut ulos tasaiseen tahtiin ja samaan tahtiin niitä on kyllä tainnut tulla katsottuakin, eikä siis Olavi Virrasta kertova leffa tee tässä poikkeusta. Suomileffoista juuri ehkä elämän kerrat ovat eniten niitä leffoja, jotka ovat aitoja ja uskollisia todellisuudelle, ei tipu taivaalta asteroideja tai vedetä rooleja täysin yli. Siksi ehkä ne toimii parhaiten myös itselleni, vaikka kyllähän elämänkerrat ovat muutenkin suosikkeja esim. kirjoina ja äänikirjoina.

Eikä Olavi Virrasta kertova elokuva siis tee tässä poikkeusta. Timo Koivusalon ohjaus on tuttua laatua, ja tarinaa viedään eteenpäin luontevasti ja todennäköisesti hyvinkin paljon todellisuutta hivelevänä. Roolitukset ovat enemmän kuin onnistuneita, ja vaikka tuttuja naamoja leffa onkin täynnä, ei häiritseviä roolituksia ole eksynyt mukaan. Jokainen hoitaa ruutunsa tyylikkäästi ja ennen kaikkea Malla Malmivaara ja tietysti Lauri Tilkanen loistavat omissa rooleissaan.

Leffa kokonaisuudessaan on hyvä, sisältää paljon hyvää musiikkia ja rehellistä kuvausta rehellisen miehen tuskasta, ongelmista ja sairaudesta. Alkoholi on sairaus, ja se ei vaan koskaan tuo mitään hyvää. Alkoholiongelmaa on leffassa kuitenkin kuvattu hyvin, ei örvellyksenä, vaan todellisena ongelmana. Erittäin hyvä leffa siis kaiken kaikkiaan, hyvä että tuli hankittua, voisi vaikka katsoa joskus uudelleenkin.

Brian Banks

Kyllä jotenkin harmittaa maksaa tuota Netflixiä tällä hetkellä kun leffoja ei ehdi niin paljon katsomaan ja siitä huolimatta jotenkin tuntuu että ruutuun lävähtää aina samat leffat ja uutta materiaalia ei oikein tunnu tulevan. Vika voi olla hyvinkin käyttäjässä, mutta jokin ei nyt oikein toimi. Onneksi kuitenkin hyviäkin leffoja aina välillä löytyy ja tänään taas yksi hyvä esimerkki siitä. Brian Banks on tositapahtumiin perustuva leffa syyttömänä tuomitusta nuorisojalkapallotähdestä, jonka ura ja elämä menivät sen siliän tien.

Tarina on kovin koskettava, mutta toisaalta jotenkin niin todellinen, että näin asiat valitettavasti jenkeissä aika usein vaan menevät. Liian paljon oletuksia, väärin ymmärryksiä ja ennen kaikkea sairasta oman edun ja rahan tavoittelua. Harmittavaa sinällään, että tällä kertaa syytettynä tuntui todellakin olevan varsin fiksu ja rehellinen nuorimies, jolla oikeasti unelmat olisivat voineet johtaa ihan mihin vaan. Se ehkä tässä leffassa onkin juuri parasta, Brianista ei ole tehty uhria, sen paremmin kuin sankariakaan. Hyvin uskottava ja koskettava leffa.

Äänistä ei nyt taas tämän leffan osalta kannata paljon puhua, mutta äänistä voidaan silti puhua paljonkin. Ensinnäkin DIYSG Elusive 1099 kaiuttimien tilaus etenee, ja nyt on jo kaiuttimien koko summa maksettuna. Aika siistiä sinällään, että noita kaiuttimia tuntuu saavaan tilattua ylipäätään vain puolen vuoden välein, ja tälläkin kertaa ikkuna tilata niitä oli vain kolmisen tuntia kunnes ne oli jälleen myyty loppuun. Onneksi ehdin tuohon väliin ja nyt kaiuttimet ovat lähdössä kohti Suomea, toivottavasti pian myös perillä rakennettavissa. Projekti jota odotan aivan sairaan paljon, ja ennen kaikkea noiden kaiuttimien kuulemista vieläkin enemmän. Jos muuten jollain lukijalla on oma projekti aluillaan ja kiinnostaisi hankkia kolme Klipschin RP-280F kaiutinta etukanaviksi niin olehan yhteydessä, nuo nimittäin etsivät uutta omistajaa heti kun uudet ovat valmiit. Ovat muuten olleet erittäin pätevät nuokin, jos olet yhtään blogia lukenut.

Lisäksi vielä yksi pieni uutinen, eli muutama uusi levykin on matkalla Ebaystä kohti Suomea. Ensinnäkin hieman lisää musiikkia, eli tilauksessa on Pink Floydin Delicate sound of Thunder (2019 remix), John Mayer Where the Light Is (Live in Los Angeles), mutta sen lisäksi olen jo pitkään metsästänyt järkevällä hinnalla olevaa Indiana Jones Boxia jonka nyt vihdoin löysin. Suomessa halvimmillaan 89,90, normaalisti satasen paikkeilla ja Torissakin vain yksi Stealbook satasella. Itse maksoin nyt seitsemän kymppiä ja voin sanoa, että olen enemmän kuin iloinen tuosta hankinnasta. Ei nimittäin taida Suomesta vielä hetkeen saada edes käytettynä halvemmalla. Joten paljon on odotusta ilmassa.

The Tomorrow War

Tänään tuli jostain eteen mainos tai itse asiassa se taisi olla eräässä Facebook-ryhmässä, jossa vastaan tuli artikkeli, jossa kerrottiin kymmenestä todella hyvästä Atmos elokuvasta. Yksi tuolla listalla ollut elokuva oli The Tomorrow War, josta olen sivu mennen kuullut juttua sieltä täältä, mutta sen enempää en ollut tutustunut. Kun sitten hieman lähdin asiaa selvittelemään niin huomasin, että tuosta leffasta on itse asiassa puhuttu paljon sen vuoksi, että se löytyy Amazon Prime Video palvelusta. Itselläni joku tilaus taisi tuohon palveluun joskus ihan ollakin, mutta nyt vaan tuli mieleen, että tuo Prime tili tuli jostain syystä juuri taas otettua muutaman viikon kokeiluun, joten tämän leffan katsominen pitäisi onnistua. Ja jep, kyllähän se onnistui.

Leffa oli vaihteeksi taas ehkä enemmmän sitä ei niin minun categoriaa, mutta täytyy myöntää, että olio leffaksi tämä oli kyllä yllättävän hyvä. Leffa juoni kantoi todella hyvin ihan loppuun asti ja sitä kuljetettiin monella tasolla. Tällaiseen leffaan itse asiassa tosi hyvä ja hyvin rakennettu juoni. Chris Pratt oli hyvä, mutta jotenkin ei niin uskottava roolissaan kuin olisin ehkä toivonut. Yvonne Strahovski ja J.K. Simmons puolestaan sitten sitäkin parempia. Muu casting oli ihan hyvää ja loi leffalle laadukkaan kuvan, mutta kyllähän se silti aina pistää silmään kun näihin leffoihin pitää saada se yksi hieman ”tyhmä musta mies”- rooli mukaan. Tosin, hänenkin rooli oli lopulta sitten varsin hyvä ja fiksu, vaikka alun hysteeria vähän veikin terää.

Äänien ja kuvan puolesta leffa ja Amazon Prime olikin sitten varsin positiivisia yllätyksiä. Leffassa tosiaan oli käytetty atmosta todella hyvin ja monipuolisesti, mutta etenkin dynamiikka ja subbarit kuulostivat tänään erityisen hyvältä. Koko setti oli tänään varsin aktiivinen, ja ihan hienoja juttuja ääniin oli saatu mukaan. Toki, kyllähän tämän leffan jälkeen taas vähän miettii, että oliko leffa tehty äänien vuoksi vai leffaan tehty hyvät äänet. Niin paljon kaikkea demokamaa leffassa kuitenkin oli. Niin tai näin, kiva tälläistä leffaa oli taas pitkästä aikaa katsoa.

I am all Girls

Eipä tarvinnut tänään taas kauaa katsottavaa etsiä kun viime visiitistä Netflixiin on sen verran kauan aikaa. Taitaa muuten tulla tällä hetkellä tuo Netflix aika kalliiksi kun sitä ei tuon enempää tule katsottua. Joka tapauksessa taisi olla toinen tai kolmas leffa joka vastaan tuli ja nimeltään se oli I am all Girls. Vasta leffan alettua selvisi, että kyseessä on tositapahtumiin perustuva elokuva, mutta siitäkin huolimatta jo leffan traileri näytti sen verran mielenkiintoiselta, että valinta oli kyllä heti aivan selvä.



Aihe oli tällä kertaa aika rankka, mutta kyllähän tositarina oli taas tosi tarina. Voisi tämänkin leffan jälkeen todeta, että kylläpä oli hyvin käsikirjoitettu leffa, mutta elämän todellisuus vaan on usein täynnä uskomattomia tarinoita. Leffa siis kertoo pedofiliasta ja ihmiskaupasta sen karuimmassa todellisuudessa. Leffa on raaka ja rankka, toisaalta myös hyvin tunteita herättävä ja surullinen. Me täällä usein elämämme niin iloisissa ja positiivissa ympyröissä, että sitä ei edes tajua mitä kaikkea pahaa maailma pitää sisällään. Tämä leffa kaikessa karuudessaan taas erittäin hyvä todiste siitä.

Mitä tulee leffan ääniin niin mitä sellaista varsinaista ihmeellistä leffassa ei ollut, mutta yleisesti ei voi edelleen kuin ihmetellä mitä on viimeisen Arcamin ja Dirac Liven päivityksen jälkeen tapahtunut. Äänet ovat niin selkeä, kirkkaat ja jotenkin koko ympäristö vaikuttaa paljon avarammalta ja paremmalta. Bassot ovat silti hyvin paikallaan, mutta etenkin keskikanava toimii nyt jotenkin aivan eri tasolla. Toisaalta kyse voi hieman myös olla siitä, että korvat eivät ole niin väsyneet katseluun, kun katselua ei ole tullut niin paljon. Joka tapauksessa pirun hyvältä kuulostaa!