Heat – Ajojahti

Tänään palattiin sekä leffassa että muistoissa pitkälle takaisin sinne kultaiseen nuoruuteen. Muistan vieläkin elävästi sen VHS-kasetin kannen, jota Robert De Niro, Al Pacino ja Val Kilmer tähdittävät, sen, jota vasta muutamia viikkoja sitten haikein mielin olin viemässä kirpputorille. Uskon, että joku on saanut siitä itselleen vielä paljon iloa, itselleni VHS on onneksi jo menneen talven lumia. Vuosi on siis 1995 ja leffan nimi Heat – Ajojahti.

Kuvanlaatu leffasssa oli varsin mallikasta vanhaksi leffaksi.

Olen tässä blogissa maininnut kyseisen leffan ennenkin, silloin mietin mistä saisin sen järkevällä hinnalla käsiini ja Blockbusterista sen sitten jo ostinkin, kunnes huomasin, että leffa oli ilman ääniä, ei kiitos. Nyt kuitenkin leffa sattumalta löytyi Itunesista, ja pitähän se sitten sieltä heti myös katsoa. Heat ei ole leffa, jota katsotaan ihan vaan missä välissä, vaan siihen pitää oikeasti varata aikaa, leffa nimittäin kestää sen piirun vaille kokonaista kolme tuntia. Nyt tosin on pakko myöntää, että näin lyhyttä kolmen tunnin leffaa ei ole koskaan tullut katsottua, Kelloa oikeastaan katsoin ensimmäisen kerran vasta kun leffaa oli jäljellä noin puoli tuntia, ja silloinkin itselleni arvuuttelin, että ollaan varmaan noin puolivälissä. Heat on loistava leffa, ja se todellakin vie mukanaan.

Ai että, mikä ihana reikäpaperi 90-luvulta. Näitä oli isänkin tulostimessa aikanaan.

Joo onhan leffassa aikansa huikein näyttelijäkaarti, mutta ei leffa ole vain hyviä näyttelijöitä. Leffalla on juoni on myös silkkaa timanttia eikä kerronnassakaan ole valittamiselle sijaa. Leffassa tapahtuu kaiken aikaa, eikö koko kolmeen tuntiin mahdu yhtään suvantokohtaa, jossa olisi kyllästyttänyt. Leffa muutenkin tuntui kuin uudelta, siitä on todella kauan aikaa kun tämä on tullut viimeksi nähtyä, enkä tosiaankaan muistanut leffasta yhtään mitään. Oikeastaan ensimmäinen varsinainen ahaa-elämys tuli vasta leffan viimeisessä kohtauksessa, tämän muistin, en paljon muuta.

Leffan äänet olivat alkuun todella epämiellyttävät, kovat ja liian kirkkaat, sellaiset todella surkeista laitteista luukutetut ikävänkuuluiset äänet. Tämä tosin ei ole täysin uusi ilmiö, joka onkin saanut paljon miettimään, sitä kun puhutaan, että vahvistimien pitäisi antaa ensin lämmitä. Monet jopa puhuu siitä, että vahvistimia ei pitäisi koskaan edes sulkea, mutta jotenkin olen vielä uskaltanut rajata itseni tuon ulkopuolelle ja uskotellut itselleni, että tuo koskisi enemmänkin putkilaitteita ja muita arvokkaampia laitteita. Asiaan voisi tosin hieman lisääkin tutustua, sen verran usein etenkin vanhojen leffojen kohdalla törmännyt samaan ajatukseen.

Leffan meno äänienkin osalta kuitenkin siis parantui pitkin matkaa ja loppua kohden ne olivat jo ihan ok. Miksi ihan ok, sen vuoksi, että ei tästä nyt mitään uutta leffaa äänien puolesta saa vaikka mitä tekisi. Potentiaalia olisi paljon toki, esimerkiksi lopun lentokoneiden lennot olisi 2020 leffa-äänillä varmasti aika mukavaa kuunneltavaa. Samoin useat laukauksen vaihdot olisivat nyky äänillä menneet ehkä hieman matalammalle, nyt ne kuulostivat hieman kolkoilta. Se mikä kuitenkin ehkäpä eniten häiritsi, oli todella hiljainen dialogi. Hiljainen dialogi -> lisää volyymiä -> liian luurankoiset äänet -> ei kovin kiva yhdistelmä.

Kuvanpuolesta leffa olikin sitten todella hyvä, leffa tosin olikin 4k restoroitu, tai ainakin niin Itunes kertoi. Itunesin puolella muutenkin harvoin törmää huonoon kuvanlaatuun, eikä siis tämäkään vanha leffa tehnyt siinä mielessä poikkeusta. Leffa oli todella kivaa katseltavaa, kuva oli todella siisti ja kirkas, siitäkin huolimatta, että näyttelijäkaarti on hieman ”nuorta”, niin leffa sopi tämän päivän leffaksi varsin hyvin. Ehkä hyvät leffat vaan kestävät aikaa hieman paremmin. Jos nyt siis tämä leffa on joltain vielä jäänyt näkemättä, niin tämä kolme tuntia ei tule menemään hukkaan.

7 Days in Entebbe

Iltapäivän iloksi tänään hieman lisää odottavien listalle jämähtäneitä leffoja, ja 7 Day in Entebbe-leffa on tainnut siellä odotella kaikista leffoista pisimpää. Leffa perustuu tosi tapahtumiin, mutta ei ollut aivan sitä mitä odotin. Leffa kertoo lentokoneen kaappauksesta, jossa Israelin hallintoa yritetään kiristää taistelussa Palestiinalaisten kanssa. Leffassa on jonkin verran autenttista materiaalia napahtumista, mutta historiaa asian taustalla ei suuremmin avata. Toisaalta, tapahtuman jälkiseurauksia ja nykyistä tilannetta avataan lopussa jonkin verran, aivan kuten tällaisissa leffoissa on yleensä tapana.

Leffa oli aavistuksen pettymys, se oli hyvin tasapaksu ja jotenkin jänniitteetön, vaikka muodollisesti jännitettä olikin paljon. Hahmot jotenkin eivät olleet hirveä uskottavia, olivatko ne sitten todellisuudessakaan niin paha sanoa, ainakaan tässä leffassa he eivät kovinkaan uhkaavilta vaikuttaneet. Leffa ei ollut hirveän pitkä, mutta silti jotain puuttui. Edes leffan äänet eivät olleet kovinkaan vakuuttavat, toisaalta eipä siihen ihan hirveästi ollut mahdollisuuttakaan.

Onneksi nykypäivänä nämä kaappaukset ovat huomattavasti vähentyneet, luonnollisesti etenkin 9/11 tapahtumien jälkeen. Nyt Koronan vuoksi koko lentoliikenne on lähes pysähtynyt, mutta sitä ennen turvatoimet kentillä ovat ottaneet todella suuria harppauksia eteenpäin, ja esimerkiksi tässä nähtyjen aseiden kuljettaminen lentokoneeseen pitäisi olla täysin mahdotonta. Lentämisen sinällään koen nykypäivänä aika turvalliseksi tavaksi matkustaa, mutta kyllähän historiassa on ilmassa tapahtunut vaikka mitä. Tämäkin leffa tarjosin jälleen paljon mielenkiintoista faktaa siitä, mitä historiassa on tapahtunut, itselleni nämäkin tapahtumat kuitenkin olivat täysin uusia.

Blood Brother

Jengi ryöstää rahankuljetusauton, yksi ottaa vastuun ja joutuu vankilaan, muut piilottavat saaliin, kuulostaako tutulta? Jep, näitä leffoja riittää aivan jonoksi asti, joten miten näihin saisi jotain uutta kulmaa. No, ainakin katsomalla leffan Blood Brother. Tämäkin leffa on odottanut suosikkien listalla jo jonkin aikaa, nyt tuli sen aika näyttäytyä.

Leffa on lyhyt kuten iltoihin hyvin sopii, mutta siihenkin aikaan saadaan tällä kertaa aika paljon tapahtumia mahtumaan. Pikku tvistinä tähän leffaan on se, että rötöstely kaverista on näiden viidentoista vankilavuoden aikana tullut kyttä. Sekään ei ole mitään uutta tässä genressä, eikä toisaalta ehkä tässä leffassa se oleellisin pointti. On vaikea kuvitella mitä viisitoista vuotta vankilassa miehelle tekee, mutta selkeästi tässä tapauksessa ei ainakaan hyvää. Se tuokin tähän leffaan hyvin yllättäviä, jopa käsittämättömiä käänteitä. Mikä on lopulta motiivi ja mihin, sitä on tässä leffassa vaikea hahmottaa, ja siihen koko elokuva perustuu.

Trey Songz Sonnyn roolissa on vakuuttava, en tiedä miten tuon roolin olisi voinut paremmin esittää. En ainakaan tiedä, että miten mies olisi voinut asiansa paremmin hoitaa, siitä toisin osa kiitosta pitää mennä myös käsikirjoittajalle. Jack Kesy, Jaken roolissa hoitaa myös roolinsa todella mallikkaasti, jotenkin kovin lämmin ihminen täynnä täyttä kylmää. Muukin kaarti leffassa toimii, mutta ei nyt muuta erityistä mainintaa, leffa joka tapauksessa on kokonaisuudessaan jopa yllättävän hyvä ja suosittelen kyllä katsomaan.

Piti muuten jo edellisessä päivityksessä kommentoida hieman tuota kuva-asiaa, olen tällä hetkellä todella tyytyväinen kuvanlaatuun skriinillä. Kuva on jotenkin kirkkaampi ja selkeämpi, musta tuntuu selkeästi tummemmalta, joka puolestaan nostaa värejä ihan eri lailla esiin. Kuvanlaatu Hacksaw Ridgessä vakuutti, ja nyt sama fiilis jäi myös Netflixin kanssa. Saa nähdä miten vaikuttaa kun vastaan tulee hieman ”huonompaa” laatua. Selvittelin tänään myös hieman Panasonicin muuttamista Region Free laitteeksi, mutta vielä en ainakaan asiassa päässyt sen pidemmälle. Toisaalta, lähdin miettimään, että onko siitä edes mitään hyötyä, DVD:itä en katso, ja UHD:t eivät ole aluekoodattuja. Katselin hieman Ebaytä, ja hintaero esimerkiksi jenkeistä tilattujen Blueray ja UHD-levyjen välillä toimitettuna on niin pieni, että siihen ei ehkä kannata lähteä.

Hacksaw Ridge – Toinen otto

Tosiaan kuten eilen jo vihjailin, tänään piti kaivaa hyllystä Hacksaw Ridge leffa, joka siis tuli tuossa syksyllä jo katsottua, mutta silloin Itunesista ja ilman Atmos-ääniä. Leffa oli silloin jo erittäin hyvä, mutta kyllähän se silti piti hyllyyn hankkia myös UHD ja Atmos versiona, sen verran hyvästä leffasta kuitenkin kyse. Vuoden 2016 leffa kertoo tositarinan toisen maailmansodan taistelusta, jossa aseistakieltäytynyt Desmond Doss osoittaa, että suurella sydämellä sodassa voi saada paljon hyvää aikaan myös ilman asetta.

Doss haluaa armeijaan, mutta luonnollisesti armeijassa olla hyvin hämillään kun peruskoulutuskaudella Doss ilmoittaa ettei koske lainkaan aseeseen, eikä ole valmis tappamaan ketään. Doss haluaa lääkintämieheksi ja antaa oman osansa maansa puolesta auttamalla muita sodassa. Sen Doss todellakin tekee, ja Dossin taistelu sodassa ilman asetta on aika pysäyttävää katseltavaa.

Hacksaw Ridge on käsittämätön tarina rohkeudesta ja urhoollisuudesta, mutta edelleen ollaan sodassa. Leffa herättää paljon ajatuksia, eikä vähiten siitä, että olisiko oikeasti maailmassa jonain päivänä mahdollista ratkaista riitoja ja erimielisyyksiä ilman väkivaltaa. Mitä jos johtajat pelaisivat vaikka shakkia siitä kuka saa tehdä ja mitä? Onko niin paljon viattomia pakko uhrata sodan julmuuksille vain vallan ja hulluuden vuoksi. Etenkin näin korona-aikana kun jokainen valtio kituu rahapulassa, voisiko vihdoinkin olla aika lopettaa kaikki sotatoimet ja aloittaa se kuuluisa uusi nykyinen ilman sotia. Ainakin on varmaa, että aika monen valtion sotabudjetti tulee ottamaan kovia iskuja, ja se on erittäin hyvä asia. On myös ollut erittäin positiivista, että näin koronan aikana uutiset ja sodat tuntuu mailmalla kuin loppuneen seinään. Näin ei varmasti todellisuudessa ole, mutta lehdillä on nyt muutakin kirjoitettavaa, ja toivottavasti johtajillakin muuta mietittävää. Voisiko korona siis tuoda tullessaan myös jotain hyvää, toivossa on ainakin hyvä elää.

Muuten leffana Hacksaw Ridge olikin jälleen erittäin mukava kokemus. Sotakohtaukset eivät ole välttämättä kovinkaan pitkiä eikä isossa osassa elokuvaa ajallisesti, mutta niissä Atmos äänet ovat sitten sitäkin perusteellisemman upeat. Laukauksia tulee joka suunnasta, musiikkia käytetään upeasti ja subbarit työntävät tuolin tärisemään kun pommit paukkuvat. Leffan ääniä ei ole todellakaan turhaan kehuttu ja tätä leffaa jaksaa kyllä katsoa montakin kertaa uudelleen. Tarina ei vanhene, nytkään ei tullut lainkaan sellainen fiilis että leffa olisi nähty, vaikka sen näkemisestä ei kauaa olekaan.

Andrew Garflied on Desmond Dossin roolissa todella loistava, jonka lisäksi tykkään todella paljon kaikkien upseerien rooleista, niissä on oikeat näyttelijät paikoillaan ja roolitukset onnistuneet. Monesti sotaleffoissa juuri nämä roolit saattavat olla hyvinkin katastrofaalisia, mutta ei tässä. Hugo Weaving Desmon Dossin isänä on vakuuttava, ja ennen kaikkea hänen hyvin matala ja ja lähes saarnallinen äänensä kuulostaa leffassa upealta. Kun haluat tietää miltä kokemus kuulostaa, se kuulostaa tältä.

Leffa pitää myös sisällään suuren opetuksen, joka nähdään aivan leffan lopussa. Älä koskaan arvioi ihmistä pelkästään hänen ulkoisen olemuksensa tai ensireaktion perusteella, ennen kuin ihmisistä voidaan tehdä päätelmiä, pitää olla ihmisestä paljon enemmän kokemusta. Upseerien asenne Dossia kohtaan oli todella halveksivaa aina niin pitkään, kun Doss yksi kerrallaan pelasti näistä jokaisen hengen. Ihmiset ovat usein valmiita tuomitsemaan toisia ihmisiä, mut kiitosta saa vasta todellisen hädän hetkellä.

Tuntematon

Tänään taas vaihteeksi hieman espanjalaista elokuvaa, tällä kertaa vuodelta 2015. Pääosissa pari espanjalaista suosikkiani, Luis Tosar ja Javier Gutierres. Näiden herrojen leffat eivät vielä ole kertaakaan pettäneet, eivätkä herrat jättäneet pulaan tälläkään kertaa. Mielenkiintoinen, mutta taas hieman erilainen jännäri, jossa kynsien puremiselta ei selvitty. Leffa tarjosi erittäin hyvä, jatkuvasti kehittyvän juonen, jossa oli jotain samaa eiliseen puolalaiseen leffaan.

Leffan juoni lyhykäisyydessään se, että pankkiiri on varastanut, tai ainakin kadottanut muutaman asiakkaan rahat enemmän ja vähemmän tarkoituksella, ja nyt yksi heistä lähtee kostamaan. Miehen autoon on laitettu pommeja, sattumalta samaan autoon päätyy myös miehen kaksi lasta. Takaa-ajo aikaa vastaan alkaa, kostaja haluaa rahaa, pankkiiri pitää henkensä. Leffassa on muutamia hyviä käänteitä, mutta pääasiassa kuva pysyy autossa ja pankkiiri Carlos yrittää parhaansa mukaan selvittää tilannetta, joka pahenee joka käänteessä.

Leffan katsominen meni jälleen iltaan, joten piti etsiä jotain sellaista missä äänillä ei juhlita, toisaalta, pikkuhiljaa pitää myös tyhjentää Netflixin katselulistaa, jossa tämäkin leffa on pitkään vuoroaan odotellut. Suurimpana syynä varmaankin se, että leffa vaikutti mielenkiintoiselta, mutta siitä ei ollut Netflixissä introa. Jos olisi ollut, leffa olisi varmasti tullut katsottua aikaisemmin, sen verran minulle sopivasta leffasta kuitenkin kysymys. Äänet eivät siis antaneet paljon, mutta niitä ei tässäkään leffassa tarvittu.

Kuvanlaatu oli varsin hyvä, ja sitä tuli tänään vähän myös säädeltyä. Lähinnä vain uteliaisuudesta vääntelin tänään hieman kontrastisuhdetta ja kirkkautta ja luulen, että sain kuvaa myös hieman parannettua. Lähinnä sain hieman turhaa haaleutta pois, ja sitä kautta siis hieman syvempää mustaa ja kirkkaampia värejä. Asia mitä olen usein pohtinut katsellessani muiden kuvia uusista tykeistä. Nyt näyttää hieman paremmalta, mutta säätämistä voi joutua vielä hieman tekemään jatkossakin, jotta se kuuluisa oma referenssi löytyy. Kuva ei kuitenkaan edelleen ole itselleni se suurin juttu, mutta toki siitäkin haluaa aina parhaan mahdollisen saada irti.

Huomenna olisi sitten tarkoitus laittaa äänet oikein todelliseen testiin ja palata uudelleen Hacksaw Ridgen maailmaan. Katsoin tuon joskus syksyllä Itunesista, ja sen jälkeen kyseinen leffa on pitänyt hankkia myös UHD-versiona hyllyyn. Eilen tsekkasin piruuttani mitä kyseisestä leffasta olin aikaisemmin kirjoitellut ja huomasin, että elettiin aikaa syyskuu ja Denon, jonka lisäksi leffa oli ollut anti-Atmos, joten nyt laitetaan volyymit kaakkoon ja nautitaan yhdestä parhaasta koskaan tehdystä Atmos-leffasta, tai niin ainakin väitetään.

Breslaun Vitsaukset

Jotain tässä viime päivinä on tullut kaivattua. Paljon hyviä leffoja, mutta se joka ihan oikeasti taas osuu ja uppoaa on puuttunut. Nyt se sitten tuli, ehdottomasti yksi parhaista leffoista pitkään aikaan. Breslaun Vitsaukset on vuonna 2018 valmistunut puolalainen rikosdrilleri, joka tuo hyvin paljon mieleen vanhan ”Seven”-leffan, joka muuten on ollut myös pitkään jo ajatuksissa.

Leffan alku on hämmentävä. En tiedä onko tässä nyt kyse enemmän itse elokuvasta vai käännöksestä, mutta jotenkin tämän leffan kiroilu ja epäasiallinen kielenkäyttö menee jo jotenkin yli, aivan kuin olisi kirjoittanut dialogia erittäin pahasti murrosiän murheista kärsivästä nuoresta. Tuntuu, että joka toinen sana leffassa on kirosana, tai muuten toisia jollain tavalla alentava tai loukkaava. Leffaa luonnollisesti halusin katsella alkuperäisellä raidalla, joten en osaa sanoa miten tämä leffa olisi englanniksi käännetty, mutta ainakin suomenkielinen tekstitys oli hurjaa katseltavaa. Onneksi tuo kuitenkin leffan edetessä parantui tai paremminkin haihtui pois, sillä leffan alku sai epäilemään pahasti jo koko leffan uskottavuutta.

Leffan alku oli täynnä harvinaisen epäsiistiä tekstiä.
Voi mitä mieltä olette? 🙂

Muutenkin leffan näyttelijät tuntuivat alkuun todella amatööreiltä ja elokuva kokonaisuudessaan todella surkealta, mutta silti jotenkin hyvin mielenkiintoiselta. Leffa kuitenkin kehittyi todella lineaarisesti ylöspäin, ja leffan vaikutti jatkuvasti vaan mielenkiintoisemmalta ja mielenkiintoisemmalta. Jossain vaiheessa sitten tapahtuukin jotain, joka ampuu leffan raketinlailla taivaalle. En taaskaan halua paljastaa leffan juonta, mutta voin kertoa, että tämän leffan juonen käänteet olivat todella huikeat, ja ehdottomasti parhaita leffoja tälle vuodelle. Juonta oli täysin mahdoton arvata, ja yllätys leffan lopputulemasta on käsittämättömän hieno. Aivan ehdottomasti Top-listalle menevä elokuva.

Kellonaika leffalle oli tänään sen verran myöhä, että leffaksi tuli valittua jotain lyhyttä, joten leffan kestokin oli juuri sopiva noin puolitoista tuntia. Äänet olivat suurimman osan leffasta todella hiljaisella, mutta jo tässä ajassa tuli huomattua, että dynamiikka on jotenkin huoneessa taas aavistuksen parempi niin kuin se oli ennen edellistä kalibrointia. Vaatii kuitenkin vielä parempaa materiaalia, jotta asiaan voi kunnolla testata. Leffan äänet eivät muutenkaan paljoa tänään tarjonneet, mutta toisaalta ei todellakaan tarvinnutkaan, tämä leffa oli juoni! Lisäksi kun kuvanlaatu oli Netflix-leffaksi erinomainen, leffanautinto tälle illalle oli juuri se mitä kaipasin.

Sanottakoon vielä tähän loppuun sananen Netflixistä, eli laitoinkin tuossa Netflixille pientä palautetta, eli mahdollisuutta saada Netflixinkin tekstityksen kokonaan kuvan puolelle, jotta kuvan mustat raidat saisi laitettua piiloon tarvittaessa. Tämä ongelma on pieni, mutta toistuu suuressa osassa Netflixin leffoja, joten olisi todellakin hienoa saada asia kuntoon. Kun on kerran kovalla vaivalla rakennettu kuvasuhteen vaihtamista varten masking-viritelmä niin olisihan sitä hienoa myös päästä käyttämään ja päästä eroon noista häiritsevistä blackbareista.

Hei Netflix, voisiko tämän tekstin saada aavistuksen ylemmäs?

Sicario 2

Tänään leffalle oli ennen kaikkea yksi kriteeri, jotain uutta, jotain mitä en ole ennen nähnyt. Sicario 2 tuli Netflixissä vastaan muutama viikko sitten ”uutena” leffana, vaikkakin kyseinen leffa on jo vuodelta 2018. Leffa on jatko-osa vuoden 2015 elokuvalle, jonka näin joskus, viimeisen vuoden sisällä kuitenkin. Tykkäsin ensimmäisestä, mutta mitään erityistä siitä ei jäänyt kuitenkaan mieleen. Toisen osan osalta mitään suuria ennakko-odotuksia ei ollut, mutta hyvää leffaa toki odottelin tälläkin kertaa.

Sicario 2 ei mielestäni aivan ensimmäisen leffan tasolle päässyt, jotenkin näin jälkikäteen ehkä hieman väkisin tehty, vaikkakaan näitä ajatuksia ei juurikaan leffan aikana tullut. Juoni on, mutta se jää jotenkin kesken. Alussa on selkeä idea siitä mitä on tulossa, mutta sen jälkeen leffa jää jotenkin leijumaan ilmaan aivan samoin kuin leffan missio itsessäänkin. Leffa on viihdettä, mutta jotenkin aihepiiristään poikkeuksellisen kevyttä sellaista.

Leffan äänetkään eivät suuria tarjoa, ei ehkä tosin ollut kovin paljon mahdollistakaan, vaikkakin jonkin verran toimintaakin nähtiin. Huonessa ei sinällään ollut mitään vikaa, mutta muutamia asioita jäi edellisestä kalibroinnista mietityttämään ja niitä pitikin sitten tänään hieman pohtia. Menin jopa niin pitkälle, että päätin kääntää yhden etukanavan ”oikein päin”, vain kääntääkseni sen takaisin väärinpäin. Ongelmana on se, että en saa Klipshien torvia 100% haluamalleni korkeudelle nykyisellä frontwallillani. ”Väärin päin” ne ovat aavistuksen liian matalalla, ja oikein päin aavistuksen liian korkealla. Päädyin kuitenkin pitämään ne väärin päin, koska homma vaihtaa etenkin keskimmäinen oikein päin olisi tuottanut liikaa tuskaa. Jossain vaiheessa koko etuseinä pitää vielä tehdä uusiksi, mutta sen aika ei ole nyt, joten kaikki edessä jäi ennalleen. Ei niin, että siinä mitään vikaa olisin huomannut, välillä jopa liiankin turhaa täydellisyyden tavoittelua kai vaan.

Kaikesta huolimatta Dirac piti kuitenkin ajaa uudelleen, mikä oli koko jutun tarkoituskin. Nyt sain muutamia asioita kuten Arcamin kaiutinkohtaisia volyymejä paremmin kohdilleen, ja toivottavasti subbarit vielä aavistuksen parempaan malliin. Käyrät ainakin taas siellä missä toivonkin, joten nyt taas lisää leffoja kuunteluun.

Forrest Gump

Forrest Gump leffa oli siinä mielessä ehkä vähän poikkeuksellinen hankinta, että vaikka kyseessä siis oli UHD-levy, niin tiedossa oli, että tämä leffa ei äänellisesti tule antamaan kovinkaan paljon. Leffa on vuodelta 1994 ja monessa asiassa sen kyllä huomaa. Mutta ennen kaikkea sen huomaa siitä, että loistava Tom Hanks todellakin näyttää aivan sairaan nuorelta. Leffa on äärettömän mielenkiintoisesti tehty, siinä käydään hyvin mielenkiintoisella tavalla läpi pitkä lista maailman historian merkittäviä tapahtua, jotka kuitenkin ovat leffassa vain sivujuonne. Todellinen juoni on hidasälyisen Forrest Gumpin tarina nuoresta miehestä, joka sympaattisena ihmisenä tuntuu olevan aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Leffassa itse Forrest Gump istuu lähes koko elokuvan ajan paikallaan bussipysäkillä ja kertoo tarinaansa ihmisille, jotka sattumalta sattuvat viereen istumaan.

Leffa on todella hyvä ja varmasti yksi parhaita elokuvia mitä koskaan on tehty, mutta se mikä itseni hieman yllätti, oli se, että vaikka leffaa en ole vuosiin nähnyt, aika on sen verran ajanut jo leffan ohi, että itselleni leffan uudelleen katsominen oli hieman pitkästyttävää, etenkin sen vuoksi, että koko ajan tiesi tarkkaan mitä tuleman pitää. Leffa on myös kohtuullisen pitkä, lähes kaksi ja puoli tuntia. Tom Hanks on loistava, mutta yhtään huonommaksi ei jää Jennykään. Sally Field Forrestin äitinä on äärettömän sympaattinen hahmo seuratessaan poikansa elämää ylpeänä läpi koko elämänsä.

Run Forrest Run, elokuvahistorian yksi tunnetuimmista lauseista?

Leffan kuvanlaatu on luonnollisesti hyvä ja koska äänetkin on Atmoksen myötä tuotu tähän päivään, ei leffasta sinällään huomaa, että se on hyvinkin vanha. Etenkin nuorille, jotka eivät ole tätä leffaa koskaan nähneet, suosittelen aivan ehdottomasti katsomaan, onhan kyseessä kuuden Oscarinkin voittajana kuitenkin sen tasoinen klassikko elokuva. Instan puolella teettämäni äänestyksen perusteella hyvin moni jakaa mielipiteeni, yksi parhaista elokuvista koskaan. Top-listalle tätä leffaa en kuitenkaan tällä kertaa laita, lähinnä yllä mainituista syistä. Huikea leffa, joka itselleni ei tänä päivänä tippunut enää aivan yhtä kovasti kuin joskus aikanaan.

Tästä kohtauksesta tuli kummasti mieleen Hacksaw Ridge leffa.

Olisi muuten hyvin mielenkiintoista jos tästä leffasta tehtäisiin uusi versio vuonna 2020. Mitkäköhän maailman historian tapahtumat Forrest nyt olisi päässyt käymään läpi? Kuinka kantaa ottava leffa olisi, nythän se ei sitä varsinaisesti mielestäni ollut. Voisiko Tom Hanks toimia edelleen Forrestina, mielestäni ehdottomasti. Mielenkiintoinen ajatus joka tuskin koskaan tulee näkemään päivänvaloa.

Leffan äänet olivat ihan ok, tässäkin vanhassa leffassa (vaikkakin restoroitu), jotenkin leffan äänet olivat jotenkin kovin etupainotteiset, eikä oikein tullut fiilistä, että olisi istunut leffan sisällä. Leffa oli rauhallinen, mutta sitten välissä tuli muutamia effektipurkauksia kuten sotaa ja jenkkifutisottelua. Atmos itsessään ei tuonut leffaan mitään uutta, enkä sitä suoraan sanottuna kovasti edes odottanut. Leffan aikana piti kuitenkin vähän testailla, eli lueskelin mielenkiinnolla SVS:n sivuilta suosituksia siitä että PB16 ja Klipsien RP-280F:ien kanssa crossover tuli säätää niinkin alas kuin 50hz:iin. Jep, Klipeschit pääsevät kyllä aika alas, mutta onko siinä silti mitään järkeä tai hyötyä. Testailut jäivät tällä erää aika lyhyt aikaiseksi, ja tässä leffassa ainakaan en tuosta oikein mitään hyötyä saanut. Ehkä testailen joskus myöhemmin lisää. Tai sitten en, eikö näille isoille subbareille kuitenkin kannata antaa mahdollisimman paljon vastuuta matalasta päästä ja sitä kautta antaa Klipsheille lisää voimaa muuhun tehtävään.

Jupiter Ascending

Itselläni tulee tällä hetkellä fyysisiä levyjä hankkiessa katseltua lähinnä UHD-suuntaan, perusteluina etenkin se, että maailmalta niitä hankittaessa niissä ei ole aluerajoituksia, eli hankkiminen siinä mielessä paljon turvallisempaa. Toisaalta toki niissä yleensä kuvanlaatu on parempi kuin Bluerayssa, äänet pitäisi olla jotakunkin sama, jos ääniformaatti vaan on sama. Eli jos on Atmos-raita Bluerayllä, Atmos-raita UHD-levyllä ei pitäisi olla sen parempi. Tänään kuitenkin taas hyvä muistutus siitä, että hyvään ääneen ja kuvaan ei aina tarvita UHD-levyä, vaan Blueraykin voi olla erittäin hyvää laatua molemmissa.

Jupiter Ascendin on löytynyt hyllystä jo pitkään, ja on itseasiassa ensimmäisiä Atmos levyjä, joita on tullut hankittua vuonna 2016 kun huoneeni ensimmäisen kerran Atmosaikaan päivitin. Leffa tuli toki silloin jo siis nähtyä, mutta sen jälkeen se on lähinnä vain pölyttynyt hyllyssä. Nyt kuitenkin joku tuon leffan mainitsi netissä ja tuli kyseinen leffa taas mieleen. Jupiter Ascending to tuli kaivettua taas esiin, eikä muuten harmita yhtään.

Iphonen kuva ei täysin anna arvoa leffan kuvanlaadulle, mutta kyllä tämäkin epätarkka kuva jotain kertoo

Ensinnäkin lähdetään liikkeelle kuvasta. Kuvanlaatu tässä leffassa on aivan huikean hyvää tasoa, enkä oikein keksi miten UHD-levy voisi tätä kuvanlaatua mitenkään enää parantaa. Jep, HDR ei ehkä ihan parhaimmalla tavalla toimi tykin kanssa vaan vaatisi siihen tarkoitetun television, mutta mitä se toisi enemmän, aivan varmasti en ainakaan pienempään ruutuun vaihtaisi mistään hinnasta. Tämän leffan värit, tummat ja koko kuvan laatu oli niin jäätävää luokkaa, että jouduin katsomaan koko leffan hymy huulilla. En ole näin hyvää leffaa kuvanlaadullisesti nähnyt pitkään aikaan. Sen lisäksi, että kuva oli laadullisesti todella hyvä, niin tykkäsin myös kuvasta ihan yleisellä tasolla, leffa oli erittäin näyttävä ja sisälsi paljon hyvinkin näyttäviä kohtauksia yksi toisensa jälkeen.

Kuva oli ehkä näin neljän vuoden jälkeen pieni yllätys (viimeksi muuten katsottu HD-tykillä), mutta se mikä ei ollut lainkaan yllätyksenä oli leffan loistavat äänet. Jupiter Ascending leffassa oli todella panostettu ääniin, vaikka aivan Doctor Sleepin tasoista fiilistä ei tullutkaan. Joka tapauksessa kaikkia kaiuttimia käytettiin todella upeasti hyväksi ja esim takakanavat olivat ihan jatkuvasti käytössä. Ääni liikkui kuvan mukaan hienosti, mutta ennen kaikkea subbarit saivat tänään oikein kunnon kestävyysharjoituksen, sen verran kovalla subbarit ja matalat äänet olivat läpi koko parin tunnin leffan.

Leffa itsessään ei nyt ollut ehkä mikään ihan suosikkini, mutta varsin katsottava kuitenkin. Ymmärrän kuitenkin miksi miksi tämä leffa on jäänyt hieman hyllyyn odottamaan, kuvailisin tätä leffaa hieman samalla tavalla kuin esim. Godzilloja, aivan jäätävän hyvän äänen leffa, mitä nyt ei kuitenkaan jaksa ihan jatkuvasti kuunnella. Leffoja voi kuitenkin jatkossakin rohkeasti katsoa tai hankkia myös Blueraynä, etenkin sellaisia joita ei ehkä tule useaan kertaan katsottua. Kunhan niissä on Atmos-äänet, kaikki on jo aika hyvin.

Doctor Sleep

Hyvin hyvin pitkään ja hartaasti odotettu paketti saapui eilen kun posti toi mukanaan Doctor Sleep UHD-levyn, jolle olen sopivaa hintaa metsästänyt pitkään. On kuitenkin ollut koko ajan päivän selvää, että tämä elokuva pitää nähdä, etenkin kaiken sen puheen jälkeen, jossa leffan Atmos-raitaa on kehuttu yhdeksi parhaista. Eikä sitten leffa todellakaan pettänyt odotuksia, millään saralla.

Kerroin aikaisemmin lukemistani suosituksesta katsoa Shining, eli tämän leffan ensimmäinen osa vuodelta 1980 ennen tämän leffan katsomista. Shining tuli katsottua viime viikolla ja siitä voit lukea lisää omasta päivityksestään. Nyt kuitenkin katsottuani Doctor Sleep leffan, voin allekirjoittaa tuon ajatuksen sata prosenttisesti. Voin itse asiassa jopa mennä niin pitkälle, että tässä leffassa ensimmäisen osan katsominen oli jopa paljon tärkeämpää kuin monessa muussa leffassa on ollut. En tiedä miten tämä leffa aukeaa niille, jotka eivät ole alkuperäistä Shining leffaa nähneet, mutta niin syvästi tämä leffa leikkautuu yhteen tuon leffan kanssa, että suosittelen ehdottomasti tuon katsomaan ensin.

Jännä, että tämä leffa tosiaan tulee valkokankaalle neljä vuosikymmentä ensimmäisen jälkeen, sillä niin loistavasti tämä leffa on tehty jatko-osaksi edelliseen. Toisaalta, leffa on todella mestarillisesti sidottu yhteen tuon ensimmäisen kerran kanssa, että tämä leffa ei missään tapauksessa ole itsenäinen jatko-osa, vaan jatkaa tarinaa siitä mihin jäätiin ja pikku hiljaa rakennetaan juoni tähän päivään. Siirtymä on täysin luonnollinen ja sujuva, ei mikään kopioidaan vähän tuota ja tuota muistoa, vaan kaikki oli tehty tyylikkäästi nykyaikaan, oli sitten kyse kuvasta tai äänestä. Leffa oli varsin pitkä kaksi ja puoli tuntia, directors cut olisi ollut vielä puolituntia pidempi, ehkä sekin pitää vielä joskus katsoa.

Juoni oli muutenkin erittäin hyvä, ja vaikka lähdin itse koko leffaa katsomaan lähinnä vain äänien vuoksi, niin nyt olla lähellä tilannetta, että minusta tulee shining fani. Leffa oli todella hyvä ja ensimmäisen osan positiivisen fiilis nousi tässä toisessa osassa vielä monta pykälää. Voin todellakin sanoa, että tykkäsin tästä leffasta juonellisesti ja laadullisesti todella paljon. Leffassa oli todella paljon ideaa, ja vaikka leffa olikin varsin pitkä, hetkeäkään en siitä olisi jättänyt pois. Vaikka en ole varsinaisesti mikään illuusion ja fantasian fani, niin tässä kaikkea epäluonnollista oli riittävän sopivassa määrin.

Sitten siihen kaikista suurimmat ennakko-odotukset nostaneeseen puoleen eli ääneen. Jo heti leffan alussa ensimmäiset fiilikset olivat, miksi jokaista leffaa ei voi tehdä näin laadukkailla äänillä. Äänet leffassa todellakin olivat aivan huikean hyvät, ehdottomasti sitä kuuluisaa demo-materiaalia. Leffassa oli hyvin paljon todella vakuuttavia kohtia, esim kerran kun kuvassa tapahtui jotain edessä ja kamera alkoi kääntyä, siirtyi äänet upeasti ensin sivulle, ja sitten taakse. Tässä leffassa oli todellakin panostettu siihen, että ääni oli tehty tukemaan leffan tapahtumia. Doctor Sleep on todellakin leffa, jossa äänet tukevat leffan tapahtumia niin autenttisesti, että katsoja istuu naulattuna penkkiin, samalla, kun joka ikinen ääni repii katsojan elokuvan tapahtumiin täysin kiinni.

Tykkäsin myös leffassa paljon siitä, että ensimmäisen leffan äänimaailma oli tuotu hyvin samantyyppisenä tähän uuteen osaan. Metalliset äänet olivat kuitenkin korvattu matalilla äänillä, jotka tukivat hyvin ideaansa, mutta olivat huomattavasti korvaystävällisemmät. Leffan ääniraita oli päivitetty upeasti nykyaikaan ja tunnelma koko leffan ajan oli hieno. Ehdottomasti Top-lista kamaa äänien puolesta, tosin taitaa kuulua sinne myös leffan itsensä puolesta, sen verran paljon siitä kuitenkin tykkäsin. Kannattiko hankkia, ehdottomasti. Kannattaako katsoa, ehdottomasti. Tulenko katsomaan joskus uudestaan, ehdottomasti!