Old Guard

Netflixiin saapui juuri uusi Dolby Atmos raidalla varustettu toiminta pätkä Old Guard. Leffan intro vaikukutti todella hyvältä ja laadukkaalta, lähinnä jatkoa luokkaan 6 Underground ja muut vastaavat, joita Netflixiin nyt tullut useita. Leffan kertoo muutamasta jollain tapaa normaalista ihmisestä, jotka nyt vaan sattuvat olemaan kuolemattomia. Näitä on nähty, ja kuolemattomia on nähty ennenkin, mutta yleensä niihin on liittynyt supervoimia ja kaikkea muuta yliluonnollista. Nämä tyypit eivät kuitenkaan omanneet mitään muuta yliluonnollista, joka toi leffaan hyvin inhimillisen puolen.

Oli ajoittaan jopa hieman häiritsevää, että tyypit ovat kuolemattomia ja heitä voi surutta ampua, mutta toisaalta heidät voi muutamalla siteellä sitoa tuoliin ja jättää valvomatta. Jotenkin outoa, mutta samalla jotenkin tosi siistiä. Leffassa siis oli myös jotain uutta, vaikka muuten aika samoissa toimintaleffan kuvioissa pyörittiinkin. Kuolemattomista ei oikein yleensä pidä, mutta tästä leffasta jopa tykkäsin ja vielä yllättävän paljon.

Myöskin leffan äänet olivat tällä kertaa varsin hyvät. Leffan äänet ja kuva ei millään päässyt tälläkään kertaa Itunesin (Greyhound) tasolle, mutta erittäin hyvät ne kuitenkin olivat. Toki äänen volyymia lisäämällä olisi voinut päästä vielä lähemmäksi Greyhoundia, mutta kyllä tässäkin leffasssa subbareita tarvittiin. Mikä tässä leffassa toimi erityisen hyvin oli aseiden laukaukset, jotka viuhuivat siististi huoneen kulmasta toiseen ja usein myös erittäin painavasti. Lisäksi muutamat lentokoneen ja helikopterin lennot olivat varsin hienosti toteutettuja.

Kuolematon, mutta parilla narulla pysyy aloillaan.

Leffasta siis muodostui lopulta varsin hyvä kokonaisuus eikä vähiten Charlize Theronin ansiosta, joka oli loistava. Theron oli pääroolissaan samaan aikaan hyvin maanläheinen, koskettava, että ammattimainen. Näytteleminen oli todella luontevaa, ja alusta lähtien oli selvää, että kyseessä on todellinen ammattilainen. Chiwetel Ejiofor oli toinen, joka todella vakuutti tässä leffassa, vaikkakin oma rooli jäi jotenkin anteeksipyytelijäksi. Hyvää viihdettä siis, kannattaa ehdottomasti katsoa.

Greyhound

Maailma muuttuu, saapa nähdä kuinka suureksi Koronan vaikutukset maailman menoon lopulta tulevat vaikuttamaan, mutta Greyhound on yksi esimerkki tästä muutoksesta, jota saattaa olla edessä. En toivo tippaakaan pahaa leffateattereille, ja toivon todella, että ihmiset alkavat taas löytää tiensä takaisin leffateattereihin pienen tauon jälkeen, mutta Greyhound taitaa olla ensimmäinen massiivinen elokuva, jonka ensi-ilta on siirtynyt valkokankaalta ihmiset olohuoneisiin ja läppäreille.

Leffan siis piti alun perin ilmestyä valkokankaalle kesäkuussa, mutta lopulta oikeudet myytiin Applelle ja leffan ensi-ilta muuttui digitaaliseen muotoon Apple TV+ palveluun. Moni saattaa kuvitella, että kyseessä on pieni juttu, mutta todellisuudessa tämä avaus saattaa olla koko elokuvateollisuudelle aika merkittävä avaus. Apple TV+:san lanseerauksesta on jo kulunut jonkin aikaa, ja oma fiilis on, että palvelu ei ole avain oletetusti lähtenyt lentoon, ja sen vuoksi tällainen merkittävä hankinta on Applelle erittäin merkittävä asia.

Itsellänikin tuo tilaus on ollut jonkin aikaa voimassa (vuoden ilmainen kokeilu), mutta käyttö on jäänyt erittäin vähälle ja syy on hyvin yksikertainen. Normaali palvelumaksuun ei kuulu juuri lainkaan elokuvia, vaan niistä pitää maksaa vielä normaali hinta päälle. Tämä onkin ollut itselleni se suurin juttu, eli palvelussa saattaa kyllä olla ihan hyviä sarjoja (joita pari olen katsonutkin), mutta itselleni se juttu on leffat. Jos Apple TV+ olisi samanlainen palvelu kuin Netflix, eli yhdellä hinnalla all in, olisin välittömästi palvelun suuri fani. Tätä kuitenkin saadaan vielä odottaa, ja tämä Greyhound on varmasti Applelle ison investoinnin lisäksi myös suuri markkinatutkimus. Greyhound ei siis sisältänyt erillistä maksua, vaan kuului ns. ilmaiseksi Apple TV+ tilaukseen.

Tom Hanks (ohjaaja ja pääosa) on ollut hieman harmissaan, että kyseistä leffaa ei saatu valkokankaalle, ja olen siitä täysin samaa mieltä, tämä leffa olisi ehdottomasti ansainnut myös leffateatteri-levityksen ja tulee ehkä sen joskus vielä ainakin jossain muodossa saamaan. Tämähän on nyt tietysti sitten Apple käsissä, mutta leffana tämä olisi ollut juuri sitä kamaa, jota itsekin voisin leffaan vielä mennä katsomaan.

Leffan äänet olivat erittäin mahtipontiset, eikä subbareita kyllä säästelty tippaakaan. Se mikä oli hieman taas outoa oli se, että Apple TV:n kautta striimattuna volyymiä piti vääntää todella paljon kovemmalle kuin levyltä. Nytkin äänet olivat kohdillaan vasta noin 77db:ssä, kun Zombilandiin riitti alle 70db. Mistä tämä johtuu, en osaa tarkalleen sanoa, onko merkitystä, eipä juuri. Jokapauksessa leffan äänet olivat todella laadukkaat Atmos-äänet, jossa takakanavia käytettiin paljon ja hienosti, samalla kun yläkaiuttimia käytettiin lähellä tunnelman luontiin. Luoteja lenteli ja tykit paukkuvat herkeämättä, ja kyseessä olikin varsinainen effekti-tulitus koko puolentoista tunnin ajan. Jep, leffa siis todellakin kesti vain puolitoista tuntia, kun normaalisti tämän tyyppisiin leffoihin on mennyt jo lähemmäs kolme.

Leffassa korvat olivat kovilla, mutta toisaalta myös positiivisella tavalla. Leffa ääniraita ei sattunut korviin, vaan leffan tapahtumiin suhteutettuna ääniraita oli erittäin laadukas, ja kun Apple TV:n kautta Itunesin äänien laadussa ole muutenkaan ollut ongelmia, niin tämäkin kuulosti todella hyvältä. Tuleeko tämä sitten joskus levylle, paha sanoa, mutta en ainakaan oikein tiedä mitä voisin toivoa lisää, sillä kuvakin oli jälleen todella laadukas, siitäkin huolimatta että koko leffa hyvin pullollaan mustaa.

Leffana Greyhoundia olis helppoa verrata hyvinkin moneen leffaan, onhan näitä nähty ennenkin. Eihän tämä nyt esimerkiksi Battleshippistä ihan hirveästi eroa, tosin hieman ehkä laadukkaammasta leffasta oli tässä kokonaisuudessaan kyse. Ison osan tähän tietysti tuo Hanks, joka omalla roolillaan luo leffaan paljon lisää uskottavuutta. En tiedä kuinka iso leffa tästä olisi ilman Hanksin pääosaa tullut, mutta nyt se ainakin täytti odotukset. Juoneltaan leffa oli hieman ontto, se pakollinen nainen joka miestään mereltä takaisin odotteli oli saatu väkisin tungettua mukaan, mutta muuten juoni oli lähinnä se, että merellä ammuttiin kaikkea liikkuvaa ja koitettiin vältellä omia.

Se mitä itse jäin hieman leffalta odottamaan oli jotenkin selkeämpi tilannekuva siitä mitä siellä merellä oltiin oikeasti tekemässä. Nyt tuntui että oltiin jatkuvasti lähikuvassa Hanksin naamaan, eikä katsojana oikein missään vaiheessa pysynyt mukana siitä mihin ollaan menossa, missä menee vastustajat, kaiken lisäksi joukossa pyöri vielä kauppalaivojakin. Jonkinlainen tarkempi maali ja tilannekuvan selvennys siis olisi ollut paikallaan, toisaalta olisiko sitä sitten voinut mahduttaa puoleentoista tuntiin, paha sanoa.

Tästä syystä en tätä leffaa nyt ainakaan vielä ensikerran jälkeen laske aivan elokuvahistorian suurimpien elokuvien joukkoon, saa nähdä miten tilanne muuttuu tulevaisuudessa. Joka tapauksessa onhan tämä leffa nyt jokaisen leffafanin ”pakko nähdä” leffa, ja kiva nähdä paljonko Apple TV+ tilausten määrä tämän leffan vuoksi nousee ja mitä siitä seuraa. Kysymys on aika tärkeä niin Applelle, kuin koko digitaalisten elokuvien tulevaisuudelle.

Rakkautta ja rikkautta

Perjantai-illan ratoksi vaihteeksi hieman romanttista komediaa, joka yleensä on osoittautunut varsin haastavaksi taiteenlajiksi. Tänään kuitenkin tämä brasilialainen teinirakkaus osuu aika hyvin naulan kantaan. Leffa on hauska, säätämistä riittää, mutta missään vaiheessa ei tule tippaakaan näille leffoille tyypillistä myötähäpeää, vaan leffa on varsin hyvällä maulla tehty aito romanttinen komedia. Leffa kestää sen hieman alle pari tuntia, mutta kelloa tämän leffan kanssa ei pahemmin tarvitse katsoa, leffa etenee sujuvasti ja juoni on itse asiassa varsin hyvä.

Aiheenahan tämä leffa on silkkaa timanttia. Kuinka moni ihminen on oikeasti rakastunut toiseen ihmiseen maallisen mammonan vuoksi? Veikkaisin, että aika moni, vaikka todelliseen rakkauteen edelleen uskonkin. Siitäkin huolimatta myös rakkaudessa rahalla ja vallalla on erittäin suuri merkitys moneen asiaan. Kunnioitus Tetoa kohtaan nousee suureksi heti leffan alusta lähtien. Teto on saanut elämältään aivan kaiken, jopa ”rakkautta” enemmän kuin tarpeeksi. Jokin miehen sisällä kuitenkin kipuilee ja onneksi sen kivun nostaa pintaa miehen paras ystävä. Teto alkaa oikeasti miettimään mikä elämässä on tärkeintä, ja kohdattuaan elämänsä rakkauden, päättää Teto testata onko tuo oikeasti rakkautta ihmiseen vai rahaan. Siitä alkaakin sitten erinäisten tapahtumien ketju, joka voisi viedä leffan täydelliseen katastrofiin, mutta tällä kertaa se saatellaan tyylikkäästi loppuun asti.

Leffan näyttelijäkaarti on varsin onnistunutta ja koko nuorisokaarti valloittaa hymyllään. Roolitukset ovat onnistuneet loistavasti, ja vaikkakin kuvankaunis Giovanna Lancellotti varastaakin koko show upeudellaan, niin hänenkin roolinsa perustuu timanttiseen näyttelemiseen, ei pelkkään kauneuteen kuten näissä leffoissa niin usein käy. Jos kaipaa hyvää romantiikkaa, tämä leffa kannattaa laittaa muistiin. Tämän leffan olisi voinut varsin hyvin katsella päivälläkin, muutamat yökerhokohtaukset olisivat varmasti kuulostaneet varsin hyviltä kovemmillakin äänillä. Kokonaisuudessaan erittäin antoisa leffailta.

Zombieland Double Tap – IMAX Enhanced

Varoitus: Zombieland fanit voitte tässä vaiheessa keksiä muuta tekemistä ja palata blogiini jälleen myöhemmin uudelleen. Jos nyt nimittäin poistutte, on todennäköisempää että vielä joskus palaatte.

No joo, koko levyn hankintaan oli tasan yksi syy, ja se oli IMAX Enhanced. Näitä levyjähän maailmassa ei vielä montaakaan ole, oikeastaan neljä olen löytänyt ja niistä kolme ostin nyt itselleni. Ja nyt siis puhutaan oikeista leffoista, eikä ”mainosleffoista” tai dokumenteistä. Näistä jeljästä Zombieland oli ehdottomasti se kaikista vähiten kiinnostava, hieman rehellisesti sanottuna jopa vastenmielinen hankinta. Pelkästään jo nimen alussa oleva ”Zombie” kertoo, että ihan minun tyyppisestä leffasta ei ehkä ole kyse, eikä ollut.

Sen lisäksi että leffan zombiet eivät oikein nappaa, niin kaiken lisäksi leffa oli aivan äärettömän tylsä ja huono. Woody Harrelson ei ole koskaan ollut suosikki näyttelijäni, vaikka herralta on myös muutama hyväkin leffa tullut. Tämä leffa kuitenkaan ei ollut hyvä saati sitten hausta, toisaalta mitä tämän sitten pitikään olla, komedia (?), niin jotenkin en nyt vaan oikein saanut koko leffasta mitään otetta. Viimeisen lähes vartin kirjaimellisesti nukuin, enkä usko että siinäkään ajassa jäin todellakaan mistään paitsi. Ei jatkoon!

No, mutta mitenkäs sitten ne äänet. Ensimmäinen havainto oli se, että leffan äänet piti laittaa aika hiljaiselle. Normaalisti kun olen nyt leffoja katsellut, niin äänet ovat tällä kalibroinnilla olleet jossain 70db molemmin puolin. Nyt leffan alussa äänet lähtivät liikkeelle alle kuudesta kymmenestä ja lopulta taidettiin olla aavistuksen yli. Joka tapauksessa volyymia ei tarvittu yhtä paljon kuin muissa leffoissa. Leffan alussa oli kertojan ääni, joka itseasiassa kuulosti erittäin hyvältä, ja jotenkin paljon selkeämmältä ja laadukkaammalta kuin monessa muussa leffassa. Puhe oli myös erittäin kovalla, joten tämän vuoksi äänet pitikin laittaa kohtuu alas. Olisiko sitten leffan muut äänet vaatineet lisää volyymiä, ei välttämättä.

Leffa ei ollut kuitenkaan niin dynaaminen ja erilainen kuin odotin. Toki leffa oli mitä oli, mutta kyllähän tässäkin räjähteli ja ammuttiin. Mikään ei kuitenkaan vakuuttanut puheen lisäksi. En usko että olisin suurtakaan muutosta huomannut, vaikka äänet olisivatkin olleet normaalit DTS:X äänet. Mikä taas oli mielenkiintoista, Tällä kertaa Arcam sääti kaikkien kanavien crossoverin 70hz:iin, jälleen automaattisesti. Olikohan tällä sitten tarkoitus hakea sitä matalempaa fiilistä ympäri huonetta (IMAX:issähän ei ole LFE:tä lainkaan) vai mitä, mutta edelleen outoa, että Arcam säätää tätä automaattisesti näin.

Toinen mielenkiintoinen asia mikä liittyi puolestaan kuvaan oli se, että luulin jotenkin että IMAX enhanced tarkoittaa automaattisesti 16:9 kuvaa, eli mustia raitoja ei kuvassa ole. No ainakin tässä leffassa ne olivat, ja lähinnä jäin vaan miettimään, että mitä minä nyt sitten tästä leffasta sain lisää hankkimalla IMAX Enhanced levyn. Vastaus on aika lailla ei mitään. Seuraavana IMAX leffana aion katsoa sitten Jumanjin, josta odotukset ovatkin sitten hieman eri luokkaa jo lähtökohtaisesti. Sokeriksi pohjalle jätän sitten Bad Boys for Life leffan, ja jos tämänkään jälkeen fiilikset IMAX:in suhteen eivät ole muuttuneet, unohda koko jutun ja odotan parempia aikoja.

Metallica Through the Never

Tiedätkö sen tunteen kun olet juuri astumassa ulos suosikki bändisi maailman kiertueen konsertista ja kävelet katuja pitkin hymyillen ja hyräillen suosikkibiisisi sanoja.. Trust I seek and I find in you.. Tunnelma on eufoorinen ja toivoisit että se olisi jatkunut ikuisesti.. Every day for us something new.. Korvat hieman soivat ja askel tuntuu todella kevyeltä.. Open mind for a different view.. Mutta silti tuntuu että kaikki on niin hyvin, kaikki on täydellistä ja.. Nothing else matter..

Harmi kun kuvia 3D-leffoista ei oikein pysty ikuistamaan tänne..

Tuttu tunne, Metallicankin olen livenä ainakin kerran nähnyt, mutta aivan tuota tunnetta siitä ei kuitenkaan tullut. En ole Metallican fani, mutta tunnen toki erittäin hyvin muutamia tuttuja biisejä ja osaan jopa laulaa osassa ainakin hieman mukanakin. Siitäkin huolimatta, Metallica – Through the Never Dolby Atmos-raidalla 3D versiona oli todella eufoorinen kokemus. En halua verrata kumpi on parempi tämä vai Hans Zimmer koska kyse on kahdesta aika erilaisesta asiasta, mutta tämä levy ja tämä keikka on heittämällä paras koskaan kokemani musiikki (bändi/artisti) tai konsertti-levy ikinä.

Miksi? No lähdetään nyt liikkeelle siitä äänestä. Jos valittelin Roger Waterssin jälkeen hieman laimeista äänistä, niin tässä niistä ei ollut merkkiäkään. Leffan ääniraita on järjettömän dynaaminen ja basso tunkeutuu väkevästi läpi koko kehon. Musiikki on hyvää ja raita sisältää useita hyvinkin tunnettuja hittejä. Musiikki tuo todella intensiivisen tunnelma ja tunnelma todellakin on, että seisot todellakin siinä eturivissä, lyöt nyrkkiä ilmaan ja heilutat päätä edestakaisin. Ensimmäinen konsertti koskaan ruudulla, joka todellakin sai liikkeelle, ei olisi millään malttanut olla paikallaan. Pakko sanoa, että Metallican musiikki ei ole koskaan kuulostanut paremmalta ja tämä levy hakkaa Roger Watersin sata nolla!

Roger Waterssissa valittelin myös hieman sitä, että Atmosta ei oikein käytetty riittävän aktiivisesti. Tämä oli leffana aika saman tyyppinen, eli konsertti ja siihen luotu taustatarina. Tässä kuitenkin äänet myös tuon taustatarinan osalta olivat silkkaa timanttia, jotka vielä yhdistyivät täysin saumattomasti itse konserttiin. Kolari, räjähdykset ja kaikki ilotulitteet kuulostivat niin hyvältä. Jälleen kerran kuitenkin leffan vaikuttavin kohtaus oli hiljaisuus, kohtaus, jossa mellakkaa katsottiin lasin takaa oli yllättävä ja todella vaikuttava.

Sitten se toinen oleellinen asia, eli 3D. Leffasta tosiaankin löytyy myös 3D-versio ja se oli ehdottomasti se versio, jonka tästä leffasta myös itselleni halusin. Ja mikä elämys! 3D on todella laadukasta ja saa sinut jo siirtymään siitä eturivistä lavan puolelle. Kolmiuloitteinen lava, rummut, soittajat, tästä tuli aivan uskomattoman aito tunnelma ja vei levyn musiikin vielä astetta kahta korkeammalle. Tällä kertaa leffa oli myös kokonaisuudessa 3D, joten myös tausta tarina oli tehty 3D muotoon, ja pitää todeta, tässä jää moni ns. normaali elokuvakin kakkoseksi. Materiaali on aivan upeaa.

Taustajuoni on tavallaan todella lyhyt, kuten koko leffakin, mutta kaikki toimii. Atmos, 3D, ja hyvä taustatarina, mitä sitä voisi enää levyltä enemmän toivoa. Tältä levyltä ei jäänyt toivomisen varaa missään muussa, kuin siinä, että se olisi voinut jatkua ikuisesti. Hankkiessani levyä mietin pitkään onko tämä nyt todella 22 euron arvoinen, mutta en kyseenalaista asiaa enää tippaakaan, tästä olisi voinut maksaa enemmänkin, jos olisin tiennyt kuinka jäätävästä levystä on kyse. Tämä muuten tulee jäämään hyllyyn ja sieltä se kaivetaan vielä usein esiin.

Couldn’t be much more from the heart..

Hitlerin Teräspeto

Eilen illalla piti vielä alkaa katsomaan leffaa, mutta oli sitten kuitenkin sen verran väsynyt olo, että päätinkin ottaa vain pienen välipalan ja napata Netflixin odottavien listalta alle tunnin mittaisen lyhyen dokkarin aiheesta Hitlerin Teräspeto. Dokkarin aiheena siis Hitlerin erikoisvalmisteinen juna, jolla herra paineli ympäri valtakuntaansa rintamalta rintamalle. Dokkari oli ihan ok, ei tosin aivan sitä mitä odotin. Dokkarissa puhuttiin lopulta enemmänkin historiasta yleensä kuin itse junasta, ja syykin oli selvä, tuosta junasta ei oikeisti ole enää jäljellä kuin palasia.

Dokkariin oli tehty varsin hienot grafiikat, jolla tuota mennyttä junaa kuvattiin, mutta muuten dokkari jäikin aika vajaaksi. Olen jonkun vastaavan nähnyt joskus ennenkin ja siihen nähden oikeastaan mitään uutta ei tässä enää tullut vastaan. Lopulta tämäkin lyhyt dokkari tuli katsottua loppuu hieman sivu silmällä miettien kaikkea muuta. Jos aihe ei ole tuttu ja kiinnostaa niin katsokaa ihmeessä, mutta itselleni tämä ei oikein tuonut mitään uutta.

Tapaus Arcamiin tosin saatiin taas uusi luku, eli Arcam oli jälleen vaihtanut Atmoksien Crosoverin 50hz, tällä kertaa huomasin asian vain tarkistamalla asetuksista, äänet kun eivät olleet kovalla. Tätä asiaa olen tässä selvitellyt nyt jonkin aikaa ja säännöllisesti seuraillut onko asia tosiaan niin kuin epäilen. Tänään kuitenkin tuo asia sai varmistuksen ja ajattelin sitten laittaa asiasta Arcamille myös palautetta. Saa nähdä mitä sieltä kuuluu vai kuuluuko mitään. Asiaan kuitenkin olisi kiva saada ratkaisu ennen kuin mitään hajoaa. Vika saattaa tosin johtua myös Diracista, ja siihenkin oli tullut nyt uusi versio. Pitää sekin ladata ja katsoa muuttuuko mitään.

A Simple Favor

Muistatteko vielä leffan Breslaun Vitsaukset? Leffa, jossa kielenkäyttö leffan alussa oli aivan jäätävän ärsyttävää ja lopulta leffasta kuitenkin muodostui varsin hyvä leffa? Jep, A Simple Favor on kuin kopio tästä, mutta toisaalta hyvinkin erilainen leffa itsessään. En oikein osaa kategorisoida tätä leffaa. Toisaalta siinä on paljon komediaa, ehkä aavistus romantiikkaa, murhamysteeriä, jännitystä, vähän kaikkea. Tässä vaiheessa voi alkaa miettimään, että onko siinä sitten hieman liikaa kaikkea?

Tällainen fiilis jossain vaiheessa leffaa hiipi mieleen ja leffan puolivälin paikkeilla leffa alkoi jotenkin menettämään otettaan. Tai sanotaan näin, että se mitä leffan alussa tapahtui ei antanut juuri lainkaan viitteitä siitä mitä tuleman pitää, ja siinä vaiheessa kun leffa alkoi ottamaan enemmän kierroksia, alkoi se aavistuksen hämmentämään. En oikein tiennyt mikä tämän leffan juoni ja idea on, ja täytyy sanoa, että se salaisuus piti aika hyvin aivan leffan loppuun asti. Leffa oli varsin hyvä, mutta kyllä se silti paljon jätti ilmaan ajatuksia siitä kenen silmistä tämä leffa on tehty? Kuka lopulta oli hyvis ja kuka pahis? Kuka oli sopinut ja mitä ja kenen kanssa ja kuka ylipäätään tiesi ja mitä? Kuulostaa aika mielenkiintoiselta, eikö?

Kyllä tämä leffa tosiaan Netflixistä kannattaa katsoa, oli varsin mukiin menevää viihdettä. Anna Kendrickin Stephanie alkoi alussa jo vähän ärsyttää, mutta tämä rooli kasvoi leffan aikana varsin hyväksi ja fiksuksi tyypiksi. Blake Lively hoiteli leffassa useampaakin roolia näytellessään siskoksia, ja oli varsin hyvä roolissaan, vaikka tosiaan tuo kiroilu ja epäasiallinen käyttäytyminen saikin ärsyttämään varsin paljon!

Tuolihanke muuten otti eilen aika paljon kierroksia lisää ja tuoleista saattaakin tulla jotain aivan muuta kuin uskalsin edes haaveilla. Katsotaan mitä tuleva viikko tuo tullessaan, ainakin iso kasa uusia UHD-leffoja pitäisi olla tulossa, ja osa sellaisia, joita odotan normaaliakin enemmän. Kylläpäs on tulossa taas mielenkiintoisia aikoja.

Schindlerin Lista

Schindlerin Lista tuli jossain vaiheessa Netflixissä vastaan ja aloin tuolloin miettiä, että kyseessähän tosiaan on leffa, jonka aivan varmasti jokainen vähintäänkin kuullut ja leffan aihe on jokaisella varmasti hyvin tiedossa, mutta olenko sitten kuitenkaan itsekään sitä oikeasti koskaan nähnyt? Leffa on todella pitkä lähes kolme ja puoli tuntia, joten sen katsomiseen pitää varata hieman aikaa. Tänään siihen kuitenkin oli sopiva väli ja kun leffa muistui jostain syystä mieleen, päätin siihen tänään tarttua.

Leffa on todella julma, ja nämä asiat olisivat saaneet historiassa jäädä tapahtumatta. Aihe on kuitenkin kiinnostava, ja paljon on itsekin tullut leffoja aiheesta katsottua. Kaikista näistä elokuvista Chindlerin Lista on kuitenkin varmasti se kaikista tunnetuin, eikä suotta. Tarinaa holokaustin hirveyksistä kerrotaan tarkasti historiakirjoja mukaillen, mutta kuitenkin jotenkin kiihkottomasti. Leffa on todella julmaa materiaalia, eikä todellakaan sovi kaikille. On edelleen täysin käsittämätöntä miten tällaista on voinut ikinä tapahtua, ja kaiken lisäksi siitä ei edes ole kauhean kauan aikaa.

Leffassa kuitenkin tuodaan mielestäni erittäin hyviin esiin näiden kauheuksien tavallaan se toinen puoli. Miten ihmeessä kukaan voi tälläisia tekoja tehdä, oli kyseessä sitten jonkun käsky tai ei. Leffassa tekojen oikeutus ja moraali nostetaan todella korkealle alustalle, eikä vain Oscar Schindlerin kautta. Leffassa on hyvin aistittavissa, että kaikki eivät todellakaan olleet samaa mieltä siitä miten asioita tehdään, ei edes korkeimmissa viroissa. Katsoessa itsekin näitä tapettavia ihmisiä, ei voi muuta kuin ihmetellä mitä ihmeen vikaa heissä jonkun mielestä on ollut. Maailma on julma ja tämän historian opetus on syytä pitää hyvässä muistissa myös nykypäivänä. Valta on edelleen myös nykymaailmassa monellakin tapaa hyvin vaarallisissa käsissä aina välillä.

Leffa on vuodelta 1993, mutta tehty tarkoituksella mustavalkoiseksi suurimmaksi osaksi. Ainoat poikkeukset ja hienot sellaiset ovat aivan leffan alku ja loppu, sekä tuo kuuluisa tyttö punaisessa mekossaan muutamassa kohtaa elokuvaa. Leffa on Steven Spielbergin todellinen mestariteos kaikessa kauheudessaan. Ei ole aivan sattumaa, että leffa on saanut myös useita Oscar-palkinoja mm. paras elokuva ja paras ohjaus kategorioissa. Liam Nelson tekee todella loistavan roolityön, mutta huikeita ovat myös Ralph Fiennes ja Ben Kingsley. Schindlerin kohtaus lopussa, jossa hän suree yksittäisten ihmisten kohtaloa on jotenkin karun ironinen, varmasti tapahtunut todellisuudessa, koska se elokuvassa on, mutta tuntuu näin historian valossa aika oudolta. Toki ymmärrän, mutta yksi ihminen 6 miljoonan murhatun joukossa jotenkin tuntuu vain itsenä korostamiselta, jokainen tuossa kohdassa seissyt tiesi varmasti Schindlerin arvon muutenkin. Musiikki on leffaa tukevaa, mutta jotenkin aavistuksen huomaamatonta, joka ei toki välttämättä ole yhtään huono asiaa, silloinhan musiikki sulautuu leffaan hyvin.

Leffan saisi jo UHD-versiona, mutta totesin tuon miettimisen olevan varsin turhaa. Leffan on tarkoitus visuaalisesti näyttää vanhalta, ja mitään muuta en tähän olisi kaivannutkaan. Samoin on tietysti äänien laita, en olisi tarvinnut yhtään parempaa. Muutenkin leffa on sellainen, että ei sitä nyt ihan heti tule uudelleen katsottua, joten Netflixin versio itselleni on täysin riittävä, vaikka historiallisesti merkittävästä leffasta onkin kyse.

Adu ja leffa tuolit

Eilen taas Netflixistä hieman espanjalaista myöhäisiltaan ja tällä kertaa hyvin harvinaista kyllä on todettava, että nyt ei aivan täysin kyllä uponnut. Leffaa tähditti jo hyvinkin tuttu herra Luis Tosar, joten odotuksia leffalle kyllä oli. Samoin leffan esittely näytti varsin kiinnostavalta. Leffassa mentiin tavallaan useampaa tarinaa päällekkäin, ympäristö sama, mutta tarinat muuten yhdistyivät aika heikosti toisiinsa. Pakko myöntää, jossain vaiheessa leffaa kyllästyin aika pahasti, vaikka alku olikin lupaava.

Leffa ei tällä kertaa oikein napannut. Oletin hieman enemmän toiminnallista leffaa, mutta toimintaa oli loppupeleissä aika vähän, enkä nyt tarkoita edes sitä toimintaleffojen toimintaa vaan ihan kaikkea toimintaa. Leffa oli laiska ja mateleva. Jotenkin koko ajan odottelin että nämä kolme tarinaa olisi jossain vaiheessa yhdistyneet paremmin yhdeksi, mutta sitä ei oikeastaan missään vaiheessa tapahtunut, pettymys.

Leffan äänistä ja kuvasta ei paljon ole sanottavaa myöskään, toki leffa oli aika tumma ja äänet hiljaisella, mutta eipä niistäkään varmaan paljon olisi apua ollut, vaikka leffan olisi katsonut päivälläkin. Tätäkin mietin, mutta jotenkin sitten vaan kuitenkin vaistosin, että tässä leffassa äänet eivät kuitenkaan taida olla pääosissa. En kuitenkaan menetä luottamustani vielä espanjalaisiin leffoihin, niistä on saanut niin paljon kyllä iloa, että katselu jatkuu.

Mainittakoon vielä tähän loppuun, että myös tuoli-projekti on jatkunut. Tämän oli tarkoitus olla sellainen pieni ikuisuusprojekti, mutta jotenkin sitä nyt vaan silti koko ajan tulee asiaa mietittyä ja ruuveja ruuvailtua paikoilleen. Rahat on kovin tiukassa tällä hetkellä, joka merkittävästi hidastaa projektia ja tarkoituksella kaikkea en nyt tehdä kerralla, mutta merkittävimmän askeleen joka tapauksessa jo projektissa otin, eli pari sähkömoottoria ohjaamaan tuolia ja niskatukea tuli laitettua tilaukseen. Kun ne joskus Kiinasta saapuvat, projekti ottaa ne tärkeimmät askeleet, oli mikäli tekniikan saa toimimaan, niin sen jälkeen loppu on esteettistä ja sitä kaikista tärkeintä, eli istumismukavuuden hiomista. Joka tapauksessa tästä on tulossa nyt selkeästi se all-in premium istuin, kääntyvillä niskatuilla, hieronnalla, säätyvällä ristiselän tuella, valaistuilla mukitelineillä ja vihdoin, ajattelin tämän tuolin myös verhoilla nahalla, en ehkä oikealla, mutta katsotaan nyt. Ainiin, ja jos tämä, onnistuu, niin näitähän sitten pitää varmaan tehdä viereen vielä myös toinen.

Kukaan ei tiedä että olen täällä

Perjantai-iltaan piti taas hakea jotain rauhallisempaa ja hiljaisemmilla äänillä katseltavaa , joten suuntasin pitkästä aikaa taas Netflixin tarjonnan pariin. Netflixiin olikin tullut taas muutama hyvin mielenkiintoinen leffa katsottavaksi, mutta tänään aloitettiin lyhyellä noin puolitoista tuntia kestävällä Kukaan ei tiedä että olen täällä-nimisellä chileläisellä (Australia?) leffalla. Leffa vaikutti mielenkiintoiselta, ja sellainen se todellakin oli. Oli itse asiassa niin hyvä leffa, että tämä kaipaa maininnan Top-listalle.

Leffa kertoo lahjakkaasta laulajasta, joka jo nuorena omisti upean äänen, jota hänen isänsä halusi myydä levy-yhtiölle. Levy-yhtiö olikin hyvinkin kiinnostunut, mutta vain hänen äänestään, ei ulkonäöstä. Nemo ääni siis annettiinkin ”hyvän näköiselle” nuorelle miehelle, joka teki laulusta hitin. Nemo joutui katsomaan sivusta kun hänen äänellään ja laulullaan nostettiin toinen nuori suosioon, jota hän on salaisesti haaveillut. Jotenkin tuttu tarina, ainakin huhuissa tällaista on tapahtunut oikeassakin elämässä, tosin valkokankaalla vastaavaa en ole ennen kohdannut. Nemo ei lopulta tilannetta kestä, ja hyökkää Angelon kimppuun kohtalokkain seurauksin. Tapahtumien johdosta Nemo hautautuu enonsa saarelle, täysin eristyksiin muusta maailmasta.

Leffan juoni on todella mielenkiintoinen ja koskettava. Jokainen katsoja varmasti tuntee syvää sympatiaa Nemoa kohtaan, ja maailmassa jossa nykyään elämme, elokuva osuu suoraan keskustelun ytimeen. Ymmärrän aiheen täysin, kauneus ja seksi myy edelleen musiikkibisneksessä enemmän kuin pelkkä kaunis ääni, mutta onneksi esimerkiksi erilaiset laulukilpailut ovat vihdoin antaneet tilaa myös todellisille talenteille. Kun tällainen tähti äänensä kanssa tuodaan suoraan suuren yleisön eteen, iso yleisö pystyy rakastumaan henkilöön ilman levy-yhtiöiden ja muiden tahojen sensuuria. Leffa loppuu katsojan kannalta hieman liian aikaisin (loppuu siis täysin oikeaan aikaan ja loppu on kaunis), mutta kyllä katsoja varmasti jää miettimään mitä seuraavaksi tapahtuu. Tästähän saisi hyvin aikaan vaikka kokonaisen kakkososan, jonka aivan varmasti ainakin minä haluaisin nähdä. Mitä tapahtuu Nemolle seuraavaksi? Miten lähetys jatkui, ja mitä tapahtui Angelolle? Mitä tapahtuu Nemon ja Franciscan suhteelle?

Todella hyvä leffa, joka antaa paljon ajattelemisen aihetta meille kaikille. Leffa on hyvin tehty ja näyttelijät Jorge Garcia etunenässä onnistuvat rooleissaan loistavasti. Vaikka leffaa tulikin katsottua hiljaisilla äänillä, niin myös leffan äänet tuntuivat varsin laadukkailta ja äänet oli pännätty varsin hyvin. Ainoa miinus leffa-iltaan tulee jälleen Netflixin suuntaan, joka ei vieläkään ole saanut korjattua tekstitystä kuvan päälle, niin että näistä ärsyttävistä black bareista voisi päästä eroon! Ehkä jonain päivänä.