Pirates of the Caribbean 3

Ei nyt vaan oikein lähde, Pirates of the Caribbean nimittäin. Tänään leffaksi oli tasan kaksi vaihtoehtoa, Star Wars 2 tai Pirates of the Caribbean kolme. Lopulta valinnaksi tuli piraatit lähinnä sen vuoksi, että leffa on lähes kolme tuntia ja sellaisen katsominen tällä hetkellä viikolla ei ole kovinkaan helppoa. Toinen syy on sitten ehkä aavistuksen väärä, mutta toisaalta enpä kovin kaukana totuudesta tällä kertaa ollut. Odotukset nimittäin eivät olleet edellisen jälkeen kovinkaan korkealla ja ajatus enemmänkin oli saada tämä leffa pois alta, jotta voisi siirtyä pikku hiljaa hieman uudempiin versioihin. Tätä tuskin olin ennen nähnyt, enkä varsinaisesti ihmettele miksi. Tykkäänkö sitten uudemmistakaan, en tiedä, mutta nekin taitaa kuitenkin olla edelleen näkemättä ensimmäistäkään kertaa.

Mikä tässä sitten tökki oli hieman samat syyt kuin edellisessä. Liian pitkä ja liian tylsä. Myönnän, en antanut leffalle ehkä kaikkeani, mutta tänään vaan leffan aikana tuli nukuttua ja räplättyä kännykkää ihan liikaa. Tämä oli nyt jo kolmas osa, ja mielestäni sarja ei ole uudistunut matkan varrella tippaakaan ja jotenkin juoni ei vaan kanna. Tiedän, että olen varmasti tämän asian kanssa vähemmistössä, mutta vaikka kuinka tykkään Jack Sparrown hahmosta, niin se jää kuitenkin sarjassa liian yksinäiseksi. Ensimmäisessä Jack Sparrow valloitti, nyt hänestäkin on tullut vähän tylsä.

Jos juoni ja henkilöt polkevat liikaa paikallaan, samoin tekee kuva ja äänet. Myrskyt ja paukkeet on jo nähty, toki ollaan vieläkin vasta vuodessa 2007, mutta silti etenkin ääniltä olisin odottanut jotain enemmän. Leffa on täynnä ääntä, mutta ainoastaan ”tunnarin” palatessa soimaan tasaisin väliajoin innostun hieman. Mitään erityistä ei kuulu mistään kaiuttimista, vaan tasaista kovaa meteliä. Ei vaan innosta vaikka kuinka haluaisin.

1917 – Blogin 400. päivitys

Aika rientää ja blogin aloituksesta on kulut aikaa jo puolisentoista vuotta. Se tarkoittaa samalla sitä, että tässä parhaillaan kirjoitellaan jo uskomatonta 400. päivitystä. Kun blogin ideana on edelleen kirjoittaa kun katson, niin samalla se tarkoittaa noin 400 elokuvaa puoleentoista vuoteen. Noin, koska osa päivityksistä on myös sarjoja, mutta joka tapauksessa jotain on katsottu. Niin, ja jos tosiaan mietitään katsottujen tuntien määrää, niin näihin muutamiin sarjoihin kuten Game of Thronesiin on lisäksi kulut aikaa todella paljon.

No mutta eipä käydä taas koko historiaa läpi, sitä on jokaisen satasen kohdalla käyty enemmän tai vähemmän. Mennään siis mielummin ”juhlaleffaan, jota on olen säästellyt tätä päivitystä varten jo pidemmän aikaa. 1917 leffahan on siis aikanaan tullut jo nähtyä leffassa, ja toki jo silloin oli selvää, että leffa pitää nähdä vielä omassa huoneessakin. Muistan jotain mitä silloin kirjoitin, mutta en palannut siihen kirjoitukseen nyt ennen tätä päivitystä.

1917 leffassa on jotain hyvin erityislaatuista ja se on leffan kuvaus. Asia, josta leffa sai myös hyvin ansaittua huomiota Oscarin muodossa, eikä turhaan. Leffan kuvaus on jotain aivan käsittämättömän upeaa, ja vielä upeamman käsityksen siitä saa kun katsoo itse leffan jälkeen hieman bonus-materiaaleja. Se mikä tästä tekee niin erityisen on se, että leffan kohtauksia on kuvattu todella todella pitkillä otoilla, yhdellä kameralla. Jos nyt oikein ymmärsin, niin pisin yksittäinen kohtaus taisi kestää yli kuusi minuuttia. Tämä on aivan käsittämätöntä, etenkin kun katsoo elokuvan ja ymmärtää millaisesta elokuvasta on kyse. Se miten tämä kaikki sitten on saatu aikaan selviää tarkemmin tuossa bonusmateriaalin dokkarissa, kannattaa katsoa. Tämän lisäksi myös leffan kuvauspaikat ja maisemat ovat aika ainutlaatuisia ja mahtavia.

Leffa itsessään on ajoittain aika rankkaa materiaalia, vaikka leffa onkin erittäin hyvällä maulla tehty eikä missään tapauksessa mässäile väkivallalla. Sota on kuitenkin aina sotaa, ja siihen valitettavasti kuuluu myös surullisia ihmiskohtaloita. Tarina on hyvä, mutta sotaelokuvien kategoriassa ei kyllä pääse millään esimerkiksi Hacksaw Ridgen tai edes Tuntemattoman tasolle. Tarina on hyvä ja hyvin sujuva, rakennettu ja todellinen, mutta loppupeleissä kyse on hyvin suoraviivaisesta tarinasta, johon ei varsinaisesti mitään kovinkaan suuria yllätyksiä kuulu.

Sitten vielä lopuksi ääniin, jotka luonnollisesti olivat Atmos-laatua, ja jälleen kerran erittäin laadukasta sellaista. Leffa on hieno, vaikka ei nyt ehkä mikään demo-leffa Atmos ääniin. Leffan äänet perustuu enemmänkin loistavaan tunnelman luontiin. Tunnelma tosin leffassa on upea, ja hyvinkin leffateatterimainen. Se mikä tosin tässä leffassa nousee esiin on muutama kohtaus, jossa kirjaimellisesti mennään nollasta sataan ja nopeasti. Vaikka leffan olenkin nähnyt, silti pari kertaa penkistä taisi takapuoli nousta. Jälleen kerran kuitenkin äänet, jotka tukevat leffaa hienosti ja tarkoituksen mukaisesti.

Seuraavaksi sitten kohti viidettä sataa, kyllähän tämä blogi tästä kuitenkin edelleen jatkuu, etenkin kun seuraajamäärätkin ovat jatkuvasti nousussa. Kun on lukijoita, niin silloin tietysti myös mukavempi kirjoitella. Laittakaahan tekin siis tekstejä jakoon eri medioissa niin saadaan blogi yhä useamman kiinnostuneen tietoisuuteen. Lisää leffoja on siis tulevallakin viikolla tiedossa, ja viikonlopulle sitten sovittuna hieman spessumpaa ohjelmaa leffojen parissa. Iso kiitos kaikille mukana eläville!

Ted Lasso

Tänään jotenkin todella laiska olo, enkä pitkästä etsinnästä huolimatta löytänyt mitään katsottavaa iltaan. Niin siis katsottavaa olisi vaikka kuinka, mutta ei löytynyt mitään sellaista mitä haluaisi katsella juuri tänään hiljaisilla äänillä muksujen jo mentyä nukkumaan. Ajattelinkin siis kirjoitella tänään jostain muusta kuin leffasta. Ja se joku onkin sitten jotain aavistuksen parempaa, nimittäin AppleTV+ palvelusta löytyvä loistelias Ted Lasso-nimellä kulkeva komediasarja.

Ted Lasso on Amerikkalaisesta alasarjan jenkifutisvalmentajasta kertova tarina, jossa katkera entisen futisjoukkueen omistajan vaimo palkkaa huonoimman mahdollisen valmentajan tuhoamaan koko joukkueen kostoksi miehensä pettämisiä. Ted Lasso ilman minkäänlaista kokemusta tai ymmärrystä ottaa valioliigan huonoimman joukkueen valmennettavakseen, ja yllätys yllätys kääntää kaikkien yllätykseksi joukkueen voittoisaksi. Ted Lasso ainakin esittää hyvin yksinkertaista tyyppiä, mutta ihmisenä hän on äärimmäinen nero ja ihmisten tuntijana ja käsittelijänä loistelias. Samalla kun Rebecca yrittää kaikin keinoin sabotoida joukkueen menestystä, Ted Lasso kääntää jokaisen käänteen edukseen, tai pitäisikö paremminkin sanoa joukkueen eduksi.

Ted Lasso, siis sarjana on todella loistelias sarja monellakin tapaa. Se on oikeasti ja aidosti hauska, mutta samalla se on kuin käsikirja jokaiselle valmentajalle myös tosielämässä. Tämä on uskomatonta edes sanoa, mutta tässä todellakin on monelle valmentajalle asioista, joita kannattaa kaikella vakavuudella miettiä. Ehkä tämän vuoksi osittain tämä leffa kolahti niin kovasti itsellenikin. En jaksa sen tarkemmin nyt selvittää, mutta tämän tarinan kirjoittajissa pitää olla jonkinlaista ymmärrystä myös joukkueurheilun maailmasta. Toisaalta olisi myös mielenkiintoista kuulla miten tämä uppoaa ihmisiin, joilla ei tuota taustaa ole, uskon kuitenkin, että tämä aika monelle katsojalla uppoaa.

Ted Lasso on alusta loppuun pelkkää priimaa, mutta loppu pystyy siltikin yllättämään. Se mikä tosin ei yllätä sitten tippaakaan on se, että jatkoa on aivan varmasti tulossa ja hyvä niin. On erittäin mielenkiintoista nähdä mihin tämä tarina seuraavaksi menee, mutta yhdestä asiasta olen aivan varma, Jamie Tartt tulee vielä tekemään paluun joukkueeseen. En malta kuitenkaan odottaa, tämä on parasta viihdettä sarjojen muodossa pitkään aikaan!

Mutta mutta, mitä sitten seuraavaksi. Seuraavan kerran kun päivitystä alan tähän blogiin kirjoittamaan on vuorossa jo aivan tajuton 400:s päivitys. Tuota en olisi ikinä uskonut saavuttavani, mutta niinhän siinä sitten on vaan käynyt. Huomenna voisi olla aika sille, mikä se leffa sitten on, niin sitä en vielä kerro. Voin kuitenkin vakuuttaa, että tämä leffa on hyllyssä odottanut jo jonkin aikaa, ja nyt sen aika on vihdoin tullut. Odotukset leffan suhteen ovat pilvissä, tosin leffa on leffateatterissa jo nähty, eli aivan yllätyksenä se ei tule. On kuitenkin leffa, jonka olen jo pitkään halunnut kotona katsoa, ja hienon leffakokemuksen jälkeen uskon vähintäänkin samaa olevan edessä huomenna. Mikähän se leffa sitten olisi?

Enola Holmes

Pienen tauon jälkeen taas Netflixin puolelta jotain erittäin hyvää, sillä Enola Holmes osoittautui varsin hyväksi leffaksi. En voi oikein sanoa, että täytti tai ylitti odotukset, sillä tällä kertaa odotuksia oli tasan nolla. Voisin kuvitella, että tästä leffasta on puhuttu, mutta omiin silmiin ei ollut ilmaantunut yhtään juttua, kommenttia tai arvostelua. No, trailerin katsoin, ja sen jälkeen pyöräytinkin leffan sitten jo päälle. Sherlock Holmesit ovat jonkin verran tuttuja, joten siitä ehkä ne pienet odotukset tai oletukset, joita oli.

Mutta kylläpä sitten olikin piristävä leffa. Millie Bobby Brown oli roolissaan todella loistava. Tykkäsin myös tuosta todella hienosti toteutetusta ”kertojasta” jonka roolin Enola hoiteli upeasti muun näyttelyn ohessa, tippaakaan leffaa häiritsemättä, päin vastoin. Tällä tarkoitan siis sitä, että leffa oli aika hienosti tehty. Myös juoni oli aika kiva ja mukaansa tempaava, vaikka leffa tulikin katsottua parissa osassa, sillä eilen aika loppui erinäisistä syistä hieman kesken. Hyvin leffasta silti sai kiinni, vaikka tällä kertaa kaikenlaisia keskeytyksiä tulikin enemmän kuin riittävästi.

Yksi asia joka leffasta jälleen nousi hienosti esiin oli musiikki. Leffa oli Atmos, vaikkakaan sitä nyt ei välttämättä hirveästi tarvittu. Leffan ääniä käytettiin hyvin, ja toisaalta oli vaihteeksi mukava kun Netflixkään ei pätkinyt tippaakaan. Onkohan vika siis korjattu, vai oliko kyseessä vain sattumaa. Se mikä sitten todella leffassa nousi esiin oli musiikin todella upea käyttö leffan eteenpäin viemiseksi. Hyvä esimerkki musiikista jota ei ehkä ilman leffaa tulisi koskaan kuunneltua, mutta leffaan se sopii täydellisesti. Tunnelma oli hienoa ja leffan hyvyydestä iso osa menee musiikin piikkiin. Musiikista tuli kiva fiilis, se oli iloista ja mukanaan vievää.

Mietin tässä leffan aikana, että leffoja top listalle ei ole hetkeen tullut, tämän kuitenkin ajattelin sinne laittaa, en säälistä, vaan ihan sen vuoksi, että tykkäsin kyllä leffasta tosi paljon. Jos lista olisi oikeasti top-lista, niin ei tämä vuoden parhaaksi menisi, mutta todella hyvä leffa kuitenkin. Suosittelen.

Star Wars – Uusi toivo

Tänään se vihdoin sitten alkoi, eli tutustuminen Star Wars saagaan. Ja luonnollisesti ensimmäisestä osasta lähdettiin nyt sitten liikkeelle, joten tänään vuorossa vuodelta 1977 oleva leffa Episode IV – Uusi toivo. Star Wars leffoista en taida olla yhtään alkuperäistä leffaa koskaan nähnyt, ja ainakin tästä voin sanoa, että en ollut kyllä leffaa koskaan ainakaan kokonaisuudessaan nähnyt. Jostain syystä Star Wars leffat eivät ole itseäni koskaan kiinnostaneet, varsinaista syytä en tähän osaa sanoa. Nytkään kiinnostus ei ole niin korkealla ollut, että olisin näitä leffoja esimerkiksi levyillä hankkinut, vaan katsominen tuli ajankohtaiseksi vasta nyt Disney plussa kautta.

Nyt se on sitten kuitenkin nähty ja mitä siitä sitten jäi käteen? Sanotaanko nyt ainakin ensimmäiseksi se, että tässä leffassa vuosi 1977 ei näy millään tavalla. Leffa on erittäin tyylikäästi restoroitu, ja kuvanlaatu on todella hyvää tasoa. Myös äänet olivat hieman jopa yllättäen Atmoksena, joka ei tosin aivan kyllä vakuuttanut. Toki leffan äänet olivat varmasti paremmat kuin vuonna 1977, mutta mitään erityisen ihmeellistä en äänissä havainnut vaikka pontentiaalisia tilanteita olisi varmasti ollut paljon. Toki leffan äänet olivat hyvä, ja ennen kaikkea mieleen jäi se, että leffan äänet tuntuivat hienosti kyseisen aikakauden ääniltä, vaikka en niitä ole koskaan ollutkaan itse kuulemassa. Yhdessä kohdassa ihan oikeasti tuli sellainen fiilis että aloin kuvitella itseäni istumassa vuonna 1977 leffateatterissa leffaa katsomassa. Jotenkin paljon tyypillisiä mahtipontisia säveliä tuolle aikakaudelle.

Leffa muuten oli ehkä jopa parempi kuin osasin odottaa. Star Wars fania minusta ei vielä tullut, mutta ihan mielenkiinnolla kyllä katson näitä tästä eteenpäinkin. Hieman kuitenkin kaksijakoiset fiilikset, toisaalta ymmärrän hyvin miksi tämä on ollut hitti ja miksi tästä edelleen niin moni pitää, mutta itselleni tämä ei mitään huikeaa leffakokemusta kuitenkaan luonut. Uudempia leffoja olen siis kyllä nähnyt ainakin kaksi viimeistä, ja tämä leffa kyllä hyvin avaa sitä tarinaa taustalla. Mielenkiinnolla odotan miltä uusimmat leffat tuntuvat näiden jälkeen. Hyvä leffa, ja saaga jatkuu. May the force be with you.

Pirates of the Caribbean 2

Ensimmäisestä osasta jäi eilen sen verran hyvät fiilikset, että pitihän sitä sitten laittaa toinenkin heti katseluun. Palveluna siis edelleen uusi Disney+ ja leffana Pirates of the Caribbean toinen osa Kuolleen Miehen Kirstu. Mitä sitten oli odotettavissa, no varmaankin aika samansuuntaista menoa kuin ensimmäisessä, leffoillahan kuitenkin oli eroa vain kolme vuotta ja muutenkin kyseessä selkeästi jatko-osa.

No mitä sitten jäi käteen. Aavistuksen kyllä pettynyt olo tällä hetkellä on tämän leffan suhteen. Joo, leffa oli tasaista Pirates laatua, pitäen sisällään jotakuinkin saman näyttelijä kaartin ja muutenkaan leffa ei sinällään ensimmäisestä paljoa poikennut. Tai no poikkesi sen verran, että mielestäni juoni tässä oli huomattavasti yksinkertaisempi ja tylsempi. Kahden ja puolen tunnin leffaan olisi jotenkin odottanut jotain hieman lisää, nyt todella pitkät taistelut Krakonin kanssa lähinnä alkoivat puuduttamaan. Se että samanlainen taistelukohtaus piti näyttää useaan otteeseen ei oikein vakuuttanut. Toisaalta eipä minua vakuuttanut koko Krakon muutenkaan, olisin pärjännyt ilmankin. Itse asiassa, mielestäni ehkä se suurin juttu tässä juuri siihen ensimmäisen osaan oli, että siinä taistelivat ja juonivat ihmiset, nyt leffaan oli pitänyt saada kaikkea muuta, joka luonnolisestikaan minulta saa suuria pisteitä.

Eikä kyse siis ollut niinkään siitä, että nuo oliot olisivat olleen jotenkin huonoja, vaan enemmänkin kyse oli siitä, että ne veivät nyt leffasta ison osan sitä loistavaa sanailua ja huumoria missä ensimmäinen osa loisti. Jotenkin tässä jäi nyt kaikki näyttelijät aivan sivuosaan, jopa Johnny Depp:kin lähinnä vain kohautteli kulmiaan. Jotenkin tämä ei vaan nyt ollut kyllä ihan niin vakuuttava kuin ensimmäinen ja jättää nyt kyllä paljon kirittävää seuraaviin. Ei sinällään, että saisi edes harkitsemaan niiden katsomatta jättämistä, mutta kuitenkin.

Äänien puolesta puhuttiin edelleen vanhasta leffasta ja kokemus aika saman suuntainen kuin edellisessä. Puheääni tuntuu jotenkin kovin hiljaiselta, tehosteita on mutta niistäkin vielä aavistus särmää puuttuu. Toisaalta, tällä kertaa katsoin leffaa Neural:X kooderilla ja se tuntui toimivan taas varsin hyvin. Etenkin tällä asetuksella äänikenttä hieman nousi ja laajeni, vaikka nyt mitään erityistä yläkaiuttimista ei tullutkaan. Mielenkiinnolla odotan uusimpia leffoja myös äänien suhteen, potentiaalia on!

Ensihoitaja

Olipahan taas leffa, uusi espanjalainen sellainen. Leffassa ensihoitaja loukkaantuu vakavasti auto-onnettomuudessa ja joutuu pyörätuoliin. Paljon jo siihenkin asti rakoillut suhde tyttöystävän kanssa saa uusia käänteitä ja lopulta tyttöystävä jättääkin Angelin. En tiedä paljonko enempää uskallan tässä kertoa paljastamasta juonta, mutta varsin mielenkiintoinen leffa joka tapauksessa on kyseessä.

Leffan juonta rakennetaan varsin maltillisesti, ei tylsästi eikä pitkästyttävästi, mutta alussa ei kuitenkaan ihan hirveästi tapahdu. Sitten tuon puolitoistatuntia kestävän leffan puolessa välissä alkaakin tapahtua ja paljon. Kun leffassa selviää oikeastaan se kaikista tärkein juonen käänne, itse olen ainakin aivan halolla päähän lyöty. Tätä en todellakaan nähnyt tulevan. Siitä pisteestä leffa sitten saakin aivan uudenlaisen merkityksen, siitäkin huolimatta, että olin jo leffan trailerin nähnyt, ja jotenkin tiesin mitä odottaa.

Myös leffan loppu on kokonaisuudessaan erittäin hämmentävä. Onko se huono.. Ei.. Onko se hyvä..Ei.. Mutta mielenkiintoinen se todellakin on. En tässäkään halua paljastaa leffasta liikaa, sillä silloin koko leffa menettää merkityksensä, mutta mitenkähän tämän nyt sanoisin, luulin leffan loppua tylsäksi, kunnes.. No, mutta tämänkin jälkeen paljon jää vielä avoimeksi. Tästähän voisi hyvin saada aikaan vielä kakkososankin, mutta sitä tällä ei varmaankaan nyt kuitenkaan haettu. Hyvin mielenkiintoinen ja erikoinen leffa joka tapauksessa, taattua espanjalaista laatua voisin sanoa.

Pirates of the Caribbean 1

DI DI DIDDI DI DI DIDDI DI DIDI DIDDI DI DII.. Kylläpä jäi taas tunnari kivasti korvamadoksi soimaan, ja kyseessä siis tietysti uusi Disney+ ja Pirates of the Caribbean ykkös osa vuodelta 2003. Paljon on siis taas tämänkin uutuuden ilmaantumisesta taas jo kulunut ja omalta osalta täytyy tunnustaa, että minkäänlaisia muistikuvia tästä leffasta ei kyllä ollut. Olenko tämän sitten joskus nähnyt, ehkä olen, mutta tapahtumat kyllä itsessään vaikuttivat siltä kuin tätä en olisi koskaan nähnyt. Joo, leffasarja sinällään tietysti tuttu, mutta on kyllä mahtavaa päästä nyt näihinkin klassikoihin taas uudelleen kiinni.

Ja ihan kivahan tätä sitten olikin taas katsella ja leffa oli itse asiassa todella hyvä. Leffalla on juoni, vaikkakin tällaisissa leffoissa ei luonnollisestikaan kovinkaan syvälle mennä. Ei tämä kuitenkaan sellaista aivan päätöntä toimintaa ollut kuin monesti nyky päivänä vastaavissa voisi kuvitella. Johnny Depp on luonnollisestikin loistava, eikä mitään vastaavaa olisi varmasti kukaan muu pystynyt tekemään, Jack Sparrow on sellainen kulttihahmo, joka aivan varmasti jää jokaiselle mieleen. Toivottavasti myös monelle nuoremmalle leffafanille nämä leffat tulevat tutuiksi, jos eivät sitä vielä ole.

Äänet leffassa olivat hyvää tasoa ikäisekseen, mutta toki taas puhutaan aika vanhasta tuotannosta. Jotain aivan helmeä tosin tähänkin leffaan mahtui, nimittäin ”kivien heittely” (Sorry jos jonnet ei tiedä) Kun lätty lensi etukaiuttimesta sivukaiuttimeen ja siitä taakse (en ole varma menikö taakse kun vain 5.1 äänet), mutta ihan loistavalta effektiltä se joka tapauksessa kuulosti. Jännä että tällaista en ole ennen kuullut, onnistuisi mainiosti myös esimerkiksi pallon kanssa. Dynamiikkaakin oli, mutta ei toki aivan nykypäivän mittapuulla.

Disney plussasta on jälleen kuitenkin todettava, että tuote äänen ja kuvan puolesta vaikuttaa olevan erittäin hyvin kunnossa. Kuva on hyvää laatua aivan kuten Apple storessa, ja äänissäkään ei ole mitään valittamista. Ääntä tosin sai tällä kertaa kääntää melkein 10db normaalia enemmän, syytä en tiedä, ehkä leffa, ehkä Disney plus, mutta tuollahan ei sinällään paljon ole merkitystä, kääntää vain äänet sopivalle. Nyt oli kyseessä myös ensimmäinen leffa, jossa pääsin oikeasti testaamaan kuvatekstejä, ja tämänkin asian Disney plus osaa hoitaa paremmin kuin Netflix, eli tekstit ovat kokonaan kuvan päällä, ja mustat raidat saa piiloon. Pieni, mutta iso juttu.

Kyllä nyt vaan pitää olla aika tyytyväinen leffatarjontaan, harmi vaan kun on arki päällä ja aivan joka päivä ei leffoja ehdi katsomaan. Sitten kun taas ehtii, niin silloin homma kyllä on aika kivaa.

Bohemian Rhapsody

Kirjoittelinkin tästä aiheesta juuri jonkin aikaa sitten kun tuli katsottua samaan aiheeseen liittyvä dokkari Netflixistä. Bohemian Rhapsody tuli itse asiassa juuri tuon dokumentin innoittamana ostettua, vaikka sen olen aikaisemminkin kerran nähnyt. Totesin tosin jo tuolloin, että siitä on jo jonkin verran aikaa, sillä tämän blogin aikana sitä en ole katsonut. En ollut muistellut tätä leffaa kovin suurella lämmöllä ja siksi se on jäänytkin itselle hankkimatta, mitä siis oli odotettavissa, no erittäin hyvää musiikkia ainakin.

Mistä Bohemian Rhapsodyssä sitten on oikein kysymys. Joo, kyseessä on tarina yhtyeestä nimeltä Queen, mutta todellisuudessa tämä kyllä tuntuu silti enemmänkin tarinalta henkilöstä nimeltä Freddie Mercury. Toki monelle Queen ja Freddie Mercury ovat yksi ja sama asia, mutta siitäkin huolimatta tämän elokuvan tarina kerrottiin hyvin paljon Freddie Mercuryn silmien läpi ainakin näin katsojan näkökulmasta. Sitä en tiedä, että oliko tämä nyt varsinaisesti Mercuryn-väristen lasien läpi katsottu, mutta kuitenkin.

Puhuin aikaisemmin blogissa siitä, että en oikein innostunut leffasta ekalla kerralla ja pakko sanoa hieman samaa myös tämän kerran jälkeen. Musiikki on aivan loistavaa, mutta muuten tarina jotenkin ei vakuuta. On paljon hyviä kohtia, mutta homouden nostaminen leffassa upean bändin yläpuolelle ei mielestäni toimi. Toki se on iso osa todellista tarinaa ja Freddie Mercuryä, mutta ehkä ajan hengen mukaisesti tässä leffassa hieman liikaa korostuneena. Tuntuu ikäänkuin joku haluaisi tämän leffan kautta kertoa, että homous on ok, vaikka se ei millään tavalla muuta sitä yhtään hyväksyttävämmäksi tuossa aikakaudessa ihmiskunnan historiaa. Tuona aikana Mercuryn homous oli tabu, ja sellaisena se pysyy, historiaa kun on mahdotonta muuttaa jälkikäteen.

Tämän vuoksi tykkäsin enemmän tuosta dokumentistä. Siinä puhuttiin ja kerrattiin tapahtumia enemmän koko bändin silmin, ei vain nostaen yhtä henkilöä esiin, vaikka kunniaa siinäkin Freddie Mercurylle varmasti tehtiin riittävästi. Täytyy myös rehellisesti sanoa, että Adam Lambert kuulostaa paljon paljon paremmalta Mercurynä kuin Marc Martel, joka laulut laulaa tässä leffassa. Lambert kuulostaa itse asiassa jopa niin hyvältä, että tuon konsertin voisi vielä joskus käydä katsomassa jos se tänne päin siunaantuu.

Mitä tästä sitten jää käteen, no aikakin levy, joka varmasti vielä löytää skriinille joskus uudelleenkin. Leffan lopussa oleva Live Aid konsertti on jotain minkä olisi toivonut itse joskus kokeneen, mutta näin leffankin muodossa meno on todella vakuuttavaa. Leffasta toki olisi voinut nähdä myös tuon keikan jälkeisiä tapahtumia, mutta ne rajattiin tällä kertaa pois. Kyynel joka tapauksessa tuli lopussa silmään ja tulee varmasti jatkossakin, RIP Freddie Mercury, Legendat elää ikuisesti!

TOGO

Disney kokeilut saivat tänään taas jatkoa ja tänään vuorossa oli jo eilenkin paljon kiinnostusta herättänyt TOGO. TOGO kertoo tarinan TOGO-nimisestä koirasta, joka vuosia sitten oli pelastavana enkelinä toimittamassa elin tärkeää lääkettä pieneen Alaskalaiseen kylään. Pitkästä aikaa siis taas tositarinoihin perustuva leffa ja sikäli ei mikään yllätys, että leffasta vielä tykkäsinkin. Eikä leffassa siis ollut edes kysy ainoastaan tuosta retkestä, vaan kyse oli enemmänkin TOGO:sta, tuosta upeasta koirasta, josta turhaan ei puhuta tässäkään yhteydessä ihmisen parhaana kaverina.

Tarina on hyvä, ja ennen kaikkea erittäin koskettava. Tarina kertoo koirasta, joka yrittää kaikin voimin kertoa omistajalleen todellisesta luonteestaan, mutta ilman yhteistä kieltä sanoman läpi viemiseen vaaditaan paljon töitä. Tarinassa on kuitenkin syvyyttä vielä paljon tätäkin enemmän. Tämä on taas yksi malliesimerkki tarinasta, jossa ihminen aliarvioi toista, tässä tapauksessa koiraa. Pieni, reppana, ja heikko ei tarvitse olla sitä sisimmiltään, ja tälläkin koiralla sydän ja tahto on paljon suurempi kuin kenelläkään muulla. TOGO on rakastettava ja samalla niin esimerkillinen meille ihan kaikille.

Leonhard Seppala olisi nimensä puolesta voinut hyvinkin olla myös suomalainen, mutta tällä kertaa kyse oli kuitenkin norjalaisesta. Willem Dafoe on roolissaan järkkymätön, ja jotenkin niin koskettava ja aito. Voisin tämän roolin perusteella uskoa sata prosenttisesti mitä todellinen Leonhard Seppala on todellisuudessa ollut.

Leffa tuli tietysti katsottua myös toiselta kantilta, eli äänien. Äänet olivat Atmosta, ja tuli sen verran tarkasteltua, että alkuperäisissä äänissä Atmos toimii, suomeksi puhutulla raidalla (joka siis myös löytyy) äänet ovat vain Dolby Surround, oletettavasti siis 5.1. Atmos-raita oli todella vakuuttava, kuten olettaa sopii. Olettaa sopii siksi, että leffassa myrsky ja tuuli tuivertaa jatkuvasti ja subbareita käytetään todella mainiosti. Surroundit ja atmokset ovat hyvin käytössä, mutta jotenkin hieman vaimea, lieneekö nyt sitten kyse leffasta vai säädöistä, mutta jotenkin hieman kovempaa ääntä olisin sieltä toivonut, sillä ääniä sieltä kuitenkin kivasti kuului. Sori, että tästä pitää jälleen mainita, mutta ne buttkickerit.. Wau, taas kerran iso WAU.. Joka hetki tuntuu kuin istuisi suoraan tuon leffan sisällä itsekin. Jos butkickerit laittaa kiinni, huone tuntuu heti aivan erilaiselta. Subbareista saa varmasti tarpeeksi voimaa, mutta mikään ei ole enää mitään ilman näitä. Mahdoton selittää, jos ei ole itse kokeillut.

Kaiken kaikkiaan siis jälleen hyvä leffa ja kiva kokemus. Paljon kauniita maisemia, hyvät äänet ja tarina, Disney Plus siis toistaiseksi ollut hyvä hankinta ja testit jatkuu. Nyt ei materiaalit lopu ainakaan aivan heti kesken, katsotaan sitten mikä on tämän palvelun tilanne vuoden päästä. Nyt joka tapauksessa nautitaan.