Space Jam 2

Tänään taas viikonlopun kunniaksi hieman leffailtaa lasten kanssa ja luonnollisesti testissä lapsille sopivat leffat uudesta HBO-Max palvelusta. Ihan kivasti sieltä näyttää vielä leffoja löytyvän myös koko perheelle, mutta tällä kertaa erityisesti kaksi leffaa nousi ylitse muiden. Joten sanotaan nyt pari sanaa nopeasti siitä toisesta, jota ei katsottu. Eli oman nuoruuteni yksi ehdottomasti kultaisimpia muistoja on elokuva Free Willy, johon nuorena rakastuin yli kaiken. Tuo leffa on ehdottomasti palautettava mieliin ja katsottava jossain vaiheessa, nyt ongelmaksi kuitenkin muodostui se, että leffassa ei ollut suomenkielistä puhetta, vaikka sellainen asetuksista löytyikin. Jäi siis ainakin vielä lasten kanssa katsottua.

Sen sijaan päädyimme sitten katsomaan uutta Space Jam 2 leffaa tähtenään Lebron James. Omat odotukset leffan suhteen eivät todellakaan olleet korkealla, erityisesti sen vuoksi, että koko konsepti jotenkin tuntuu vaan Lebron James halvalta yritykseltä olla kuin Mikael Jordan. Minulle, Lebron ei tule ikinä olemaan Jordan, ja Jordaneita tulee aina olemaan vain yksi, kenelläkään muulla ei ole mitään mahdollisuutta nousta samalle tasolle ikinä minun kirjoissani. Vähän tähän liittyen kuitenkin jäi tänään kaksijakoiset fiilikset, sillä en oikein osannut sanoa, että oliko tämä halpa kopio, jatko-osa vai täysin itsenäinen elokuva. En nimittäin muista ensimmäisestä oikein enää yhtään mitään. Tuo ensimmäinen olisikin siis ehkä pitänyt katsoa pois ennen tätä.

Siitäkin huolimatta leffan aikana mietin paljon sitä, että miksi tälläinen leffa ylipäätään piti tehdä? Eikö Lebronille olisi voinut kehitellä ihan jonkun uudenkin leffan? Toisaalta tykkäsin kyllä leffasta ehkä enemmän kuin halusin tai uskalsin edes odottaa, siitäkin huolimatta, että Lebron James ei kuulu millään mittarilla suosikkeihini ja henkilönä lähinnä saa aikaan ärsytystä. Kivaa ja leppoisaa viihdettä kuitenkin, ja ennen kaikkea visuaalisuus ja äänet olivat kohdillaan.

Äänistä kuitenkin nousi taas esiin hyvin perinteinen ongelma, eli suomenkielellä puhuttuna leffa oli menettänyt Atmoksen ja pudonnut 5.1 tasolle. En oikein ymmärrä tätä konseptia miksi näin on, mutta pitää ehkä hieman selvitellä. Ärsyttävää se kuitenkin on, etenkin tälläisessä leffassa, jossa äänet muuten olivat varsin priimaa luokkaa. Uskon, että Atmoksella tämä leffa olisi ollut jäätävän hyvä äänien puolesta, joten ehkä pitää se vielä ottaa alkuperäisellä raidalla jossain välissä uudelleen katseluun.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s